Nyt vihdoin niitä kuulumisia

Moikka!
Minun piti tehdä tämä postaus jo aika kauan aikaa sitten, mutta enpäs sitten tehnytkään...
Paljon on muuttunut, mutta kuitenkin tuntuu että kaikki on ennallaan.
Ainakin se on muuttunut, että kevät tuntuu olevan täällä. Kelit ovat muuttuneet aika kivasti, kuten postauksessa olevista kuvista voi päätelläkin (koirista otetut kuvat on napsaistu muutama viikko sitten, Inkeri kuvat ehkä n. viikko sitten). Mutta Mitä kuuluu eläimille?
No ensinnäkin, Pablo on nyt enkelikoira.
Toiseksi, ollaan saatu lupa liikuttaa tallilla myös erästä suomenpienhevostammaa, Elliä. Aivan ihana nelivuotias. On Inkeri silti se ykkösheppa ;).
Inkeristä puheen ollen, rouvalla oli jalka vähän kipeä, nyt voi jo paremmin. Muuten tamma on yhä aina niin ihana itsensä.

"Ai sul on leipää?"

"Mitä sää teet? Mitä tääl pullos on?"

Skidistä on tullut tyräleikkauksen jälkeen paljon mukavampi. Ainakin vanhempieni ja Annikan mielestä. Itse en kyllä koirassa ole merkittävää eroa huomannut, mutta se onkin aina ollut tuollainen kultamussukka minulle.
Mutta siis aloimme sitten äitini kanssa miettimään, että voiko olla mahdollista, että Skidillä oli koko ajan kipuja tyrän (tai siis tyrien) takia ja siksi se oli niin ärtyisä? On hirveätä ajatellakaan, että oma koira on koko ajan elänyt kivuissa enkä ole huomannut mitään.
Onko teillä tietoa, voiko tuollainen vaikuttaa koiran luonteeseen?

Koirille on myös alkanut tulemaan kinaa tikuista, joita Hippu kerää ja piilottelee petiinsä eikä koskaan syö. Sitten kun Skidi haluaisi syödä yhden tikun, hyökkää Hippu salamana paikalle ja syntyy pieni rähinä. Eivät ne varmaan tosissaan tappele, mutta paha ääni niistä lähtee.
Onneksi Öykkäri kävi kuitenkin putsaamassa kaikki Hipun tikkukätköt, joten kääpiöllä ei ole enää mitä "suojella".
Hippu on muutenkin "joutunut tappeluihin", sillä jossain treeneissä sen kimppuun hyökkäsi jokin russelieläin. Ei tullut jälkiä ilmeisesti kumpaankaan, mutta rähinä oli taas kova.
Hippu onkin nyt ollut minulla treeneissä mukana ja seuraavaksi kai pitäisi suunnitella kisaradoille menoa. Jänskää!

Ai mitkö minulle kuuluu? Jonain päivinä haluaisin mieluummin kadota kun taas toisina päivinä on oikeinkin hyvät fiilikset.
Koulussa on kokeiden osalta aika rauhallista, mutta kesäloman lähestyminen ahdistaa. Joo, on kivaa kun tulee loma jne., mutta meidän koulussa muuttuu asiat niin paljon, että se vähän pelottaa, aika paljonkin.

Mitä teille kuuluu?

Mikä tekee meistä meidät?

Moikka!

Olen siis tässä nyt pari päivää kahlaillut läpi noita postauksia ja poistellut sieltä ne "heikoimmat suoritukset". Tähän mennessä tunteina tuota 13-vuotiasta minääni kohtaan ovat nousseet viha ja aivan suunnaton häpeä...
Luin mm. postauksen siitä, kuinka valittelin "elämän ankeutta" ja päivittelin kuinka hirmuisen masentunut olenkaan. Oikeasti silloista minääni haittasi vain pari koulujuttua ja koirakuume...
Se aiheutti vihaa. Ajattelin, että "voi tyttö pieni, et tiedäkään mikä sinua odottaa, jos koirakuume lyö sinut noin pohjamutiin". Kun asiat eivät ole aina niin yksnikertaisia kuin pieni koulustressi, voi kuinpa siinä olisikin maailman murheet.
Toisena ajatuksena nousi kätevästi esiin se, kuinka ihminen haluaa aina vain enemmän. Itsekkyydellä ei ole rajaa. Otetaan nyt esimerkiksi juurikin tuo mainitsemani postaus. Tuolla 13-vuotiaalla Alisalla ei siis ollut elämässä muu vikana, ainakaan tuon postauksen perusteella, kuin se, että koulussa olisi kokeita ja yksi esitelmä ja että se iän ikuinen koirakuume vaivasi. Mutta siltikin, tuo 13-vuotias tyttö jaksoi valittaa siitä kuin maailman suurimpana ongelmana.
Sitä aina toivoo, ettei itse syyllistyisi itsekkyyteen, ahneuteen ja ylimielisyyteen, mutta ainakin nyt kun olen kelannut elämääni taaksepäin, ihan vain lähihistoriaan, huomaan itsessäni juurikin nuo piirteet, mitä ihmisissä niin kovasti inhoan.

"Kädet pelkkää tahraa, jokaisella on oma nimensä

Kun mä katson peiliin, toivon etten se olisi minä

Sillä minun piti olla parempi, olla muuta kuin ne joita vihasin

Sillä minä luulin että oisin enemmän, oisin enemmän kuin mihin minä yletän"

Ja sitten se, mitä niin kovasti häpeän noissa vanhoissa kirjoituksissa, on se, että hymiöt ja lyhenteet eivät jätä yhtäkään lausetta rauhaan...

Lause "ihquu et olin taas (:'D!!) shoppaas ja siis se oli niiiiiin sairast, et en saanukkaan sitä yht levyy, minkä oisin halunnu yms.. :'((( mut onneks sain koton mun lempi foodii jne. Se pelasti ees vähä mun pvää" voi olla ihan ookoo mm. tekstiviesteissä, mutta ei se blogiin kuulu. 

No mutta, eikös se niin mene, että jos haluaa kehittyä jossain asiassa, täytyy katsoa "vanhoja suorituksia" ja ottaa opikseen.

Toivottavasti olen ottanut opikseni.

Mutta ei minulle onneksi pelkkiä negatiivisia asioita jäänyt mieleen noiden vanhojen postauksien läpi lukemisesta. Nimittäin nuo kirjoitukset nostattivat ihan äärettömän paljon muistoja pintaan. Niin hyviä kuin huonojakin, mutta joka tapauksessa, sain niistä irti paljon muistoja. Pystyin palaamaan tiettyyn hetkeen vain yhden lauseen avulla.
Vaikka olin tuolloin jossain määrin onnellisemman oloinen, ja vaikken ollut vielä joutunutkaan kokemaan sitä kaikkea mitä nyt sitten olen myöhemmin joutunut käymään läpi, niin siltikin olen jollain tasolla onnellinen, että tuo on nyt taaksejäänyttä elämää.
Ristiriitaista, sillä haluaisin toisaalta kelata aikaa taaksepäin, korjata pari juttua ja ns. "aloittaa alusta", mutta samalla en halua muuttaa yhtään mitään, sillä loppuen lopuksi, jos en olisi kokenut kaikkea sitä minkä olen kokenut ja jos en olisi tehnyt niitä virheitä mitä tein, en olisi nyt minä.
Jokainen päätös, jokainen sana, jokainen ajatus ja jokainen teko on muokannut ja muokkaa meistä ne keitä olemme, joten vaikka kuinka vihaisitte ja häpeisitte tekojanne, niin muistakaa, ilman niitä ette olisi juuri te.

Eipä tullut vieläkään niitä uusia kuvia ja kuulumisia, mutta tällaista pohdintaa sain aikaan.

Kevätsiivouksen aika

Heippa!
Taas on kulunut pitkä aika siitä kun olen tänne blogiin kurkistanut.
Tauolla minulle tuli tälläinen idea; Suoritan kevätsiivouksen blogissani. Luen läpi kaikki vanhat postaukset ja palautan ne huonot takaisin luonnoksiksi.
Joten muutamat vanhat postaukset katoavat, älkäää ihmetelkö.
Tulen tekemään huomenna paremman kuulumispostauksen kera uusien kuvien.
Ehkä saan taas bloggausinnon päälle :)!

Kuulumisia

Moikka!
Kärsin tällä hetkellä erittäin kovasta päänsärystä ja sitäkin kovemmasta inspiraationpuutteesta.
Tai no, inspiraatiota kyllä löytyy, mutta kuten jo aiemmin olen saattanut mainita, en yksinkertaisesti osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.
Ajattelin kuitenkin vaihteeksi vähän kuulumisia kertoilla.
Alotetaanpa noista eläimistä. Agilitytreenit ovat menneet ihan mukavasti. Olen pitänyt siellä Hippua mukana ja kääpiökokoisella pinserieläimellä on ollut ihan hirmuisen iso into tehdä asioita. Ja jopa ohjaaja osaa asetella jalkansa koiran tahtiin sopivaksi. Saa sitten nähdä mitä siitäkin tulee kun raahaan vaihteeksi Skidin treeneihin. Sillä kun nyt on ollut kiva tauko tuosta agilitymaailmasta leikkauksen ja juoksujen takia.
Leikkauksesta puheen ollen, koira on toipunut siitä mahtavasti. Enää ongelmana on kutina masussa ja se välillä ärsyttää Skidiä aika suunnattoman paljon. Tuskin se maha nyt koko ajan kutisee, mutta kyllä tuo sitä välillä rapsuttelee.
Olen aika todella huojentunut, että nyt napatyrä on tuon koiran kohdalla historiaa.
Olen todennut että Skidi on armoton säheltäjä. Milloin se juoksentelee tuoleja tai seiniä päin (oikeasti se siis vain säheltää niin paljon ettei ehdi huomata mahdollisia esteitä kulureitillä) ja milloin se kiipeilee aika pelottavissa paikoissa, jos ei vahdi koiran liikkeitä.
Olen myös todennut että kaikkine "vikoineen" tuo chihuotus on ihan maailman paras. Moni ei varmaan ole kanssani samaa mieltä, mutta ainakin juuri tähän elämäntilanteeseen Skidi on just perfect dog! Ja taas on mieleen päässyt hiipimään, että mitä jos se seuraavakin koira on chihuahua..? Ainakin kadulla jos vastaan kävelee chihu, olen aivan ihastuksissani (vaikka eiväthän ne vastaankävelevät ole läheskään yhtä kauniita kuin tuo minun oma otukseni ;)).
Mutta jos se riittäisi Skidin ylistämisestä?
Ollaan käyty myös Inkeriä katsomassa Petran kanssa käytännössä aina kun ollaan ehditty ja kyllä se tammamammakin vain on yksi parhaimmista <3. Omalla Inkerimäisellä tavallaan välillä raivostuttava, hetkittäin aasia muistuttava otus, joka kuitenkin on niiiiin kaunis ja mukava luonteinen hevonen.
Ollaan opetettu Inkerille mm. kummarruksen alkeita ja koni yllätti hoitajansa älykkyydellään. Tai siis kyllähän me olemme tienneet, että Inkeri on viisas, mutta että noin viisas! Lisää syitä miksi tuo eläin vain on ihana.
Niin ja mites sitten minun kuulumiseni?
Käyn koko ajan eräänlaista taistoa pääni sisällä. Olen alkanut ajattelemaan asioita todella paljon, mutta mitä enemmän löydän uusia näkökulmia asioihin, sitä suuremmaksi sota päässäni kasvaa...

"Haluan antaa monta mahdollisuutta,

sydämeni huutaa sellaista.

Mutta mieleni rakastaa katkeruutta,

en oikein kestä sellaista suhdetta.

Ei kukaan halua olla taistelukenttä"

Siihen varmaan myös liittyy tuo mainitsemani inspiraationpuute. Tai ei inspiraatinpuute, mutta ainakin bloggaustauko selittyy tuolla. En vain löydä "punaista lankaa" ajatuksissani, joten en saa mitään järkevää tekstiä tänne blogiinkaan.
Koulu on alkanut mielestäni ihan mukavasti. Vielä on vältytty kamalalilta noloiluilta ynnä muulta sellaiselta (*kopkop*) ;D. Huomenna meillä on historian koe. Yhdysvaltojen pörssiromahdusta (?), maailmansotia, Hitlerin, Stalinin ja Mussolinin aikoja ja sen sellaista.

Tällaista minulle, Skidille, Hipulle ja Inkerille kuuluu. Mites teillä menee :)?

Hän on aito sika, tuo ihminen

Moikka!

Nyt täytyy kyllä myöntää että on tämä postailu muuttunut vähän turhan harvaksi.
Syy on yksinkertainen: ei ole inspiraatiota ja silloin kun sellainen löytyy en joko pääse koneen ääreen tai sitten en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Tai sitten tekstistä tulee kahden rivin mittainen tiivistelmä.
Mutta nyt kuitenkin olen löytänyt ihan omasta elämästäni inspiraatiota tähän. En nyt puhu itse siitä, mitä on tapahtunut, mutta tapahtumat antavat sellaista erittäin voimakasta energiaa tehdä tämä postaus, joka on kytenyt päässäni jo pitkään.
Nimittäin haluaisin puhua vähän ihmisistä ns. "yhtenä eläinlajina". Olen saattanut aikasemminkin tehdä tällaisen postauksen ja ainakin tämänkin postauksen "selkäranka" on tullut moneen kertaan esille, eli aihe on; ihminen on julmin laji.

Okei joo, onhan ihan tuolla eläinmaailmassakin jos jonkinmoista julmuutta havaittavissa, mutta samanlaisia piirteitä löydän mielestäni myös ihmisistä.
Ja se mikä erottaa eläinten ja ihmisten julmuuden on, että yleensä eläimet toimivat julmasti vain ja ainoastaan vaiston ja selviytymisen takia, toisin kuin ihminen saattaa tehdä julmuuksiaan ihan vaikka huvikseen.

Joskus joku myös saattaa yksinkertaisesti tyhmyyttään tehdä toiselle jotain ilkeää.
Mietin oikeasti kovasti, että kumpi on pahempaa, aiheuttaa toiselle vakavia fyysisiä vai yhtälailla vakavia henkisiä vammoja? Enkä todellakaan löydä vastausta.
Ensimmäiseksi kun puhutaan toisen satuttamista fyysisesti ja/tai henkisesti, rupean ajattelemaan koulukiusaamista. Siinäpä vasta hassun hauska piirre ihmisissä; jonkun "vahvemman" on aina pakko kiusata jotain "heikompaa".
Ne ihmiset joita on oikeasti kiusattu pahasti ja jotka ovat selvinneet siitä, respect.
Ja sinä kiusaaja, jonka uhri on saattanut pahimmillaan tehdä itsemurhan, toivottavasti olet oppinut jotain etkä enää satuta ketään niin pahasti kuin häntä satutit.
Ja te jotka kiusaatte. Miksi? Tiedättekö te mitä seurauksia teoillanne voi olla?
Ja te jotka kärsitte kiusaamisesta, tsemppiä.
Yleensä puhutaan että kiusaaja itse potee henkistä pahaa oloa tms. Ja on kovin ikävää, että sellainen purkautuu tuollaisena käytöksenä... Toivottavasti kiusaaminen saadaan joskus kuriin ja ongelmiin tartutaan heti eikä vasta kun joku on (melkein) kuollut.
Toisaalta, ymmärrän, että on hyvin vaikeaa puuttua kiusaamiseen, koska kiusattu saattaa olla hyvin peloissaan tai tilanne voi muutenkin olla epäselvä. Tai pahimmillaan auttaja ei uskalla auttaa, koska pelkää itse liikaa (esim. toinen oppilas ei saata uskaltaa kertoa opettajalle kiusaamisesta, vaikka näkee sen selvästi). Niin ja olenpa kuullut sellaistakin, että joskus kiusaamiseen ei edes yritetä puuttua (toivottavasti en ole oikeassa?).
Joskus olen saattanut itsekin sortua koulukiusaamiseen. Anteeksi kovasti jos toimintani on satuttanut jotakuta.

"Kädet pelkkää tahraa

Jokaiselle on oma nimensä

Kun mä katson peiliin

Toivon etten se olisi minä

Sillä minun piti olla parempi

Olla muuta kuin ne joita vihasin

Sillä minä luulin että oisin enemmän

Oisin enemmän kuin mihin minä yletän"

Apulanta-Hippo

Mutta kiusaaminen on vasta yksi ihmisen monista julmuuksista.
Seuraavaksi tulee mieleen sodat. Se vasta raakaa ja julmaa touhua onkin. Ja aina sen jälkeen niin voittajat, kuin häviäjätkin (varsinkin varmasti häviäjät) kokevat vahvan surun tunteen. Monen ihmisen läheinen on menettänyt henkensä sodassa ja mikä onkaan motiivi tälle kaikelle?
Voiko olla mahdollista että ihmiset osaisivat elää sovussa?

"Pahempi toistaan kumpikin on ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan

Sokeena toistaa, lausetta samaa

Kuinka ne on tässä oikeessa?

Rumempi toistaan, kumpikin teko

Eikä niitä tekemättömiksi saa

Eikä ne huomaa, kumpikin on vain pahempi toistaan"

Apulanta-Pahempi toistaan

Tottakai näihin julmuuksiin pitää muistaa lisätä se julmuus mitä eläimille tehdään. Sirkukset, jotkin eläintarhat, tuontantoeläinten painajaiset, pentutehtailu, rodeot, härkätaistelut ja yleisesti kaiken maailman eläinrääkkäys. Miksi? Siksikö, että eläin on "alempiarvoinen" kuin ihminen? Siksikö, että ne ovat "vain ruokaa"? Siksikö että "näin vain voi tehdä"? Siksikö että "tämä on viihdyttävää"? Mielestäni nuo edellämainitut eivät ole kunnon syitä kohdella mitään tai ketään niin kamalasti. Eläinten kärsimystä voi verrata vaikkapa pitkäaikaissairaudesta kärsivään tai esim. koulukiusattuun; Kuolema voi tuntua pelastukselta, mutta sitä ennen on joutunut kärsimään turhaan ja liian kauan.

"Jos sä tahdot, sä tahdot pahaa

Sehän tässä on koko ajan selvää

Minä tiedän sen ainakin

Vääryyttä p**kele

Ei tehty niinkuin tahdon

Itkettiin, raivottiin, tuomittiin kuolemaan, se taas"

Apulanta-Vääryyttä!!1!

Ja surullisinta kaikessa on se, että koko ajan kun teemme pahaa about kaikelle, tuhoamme myös omaa kotiamme, planeettaamme. Olemmeko julmia siis myös itsellemme?

"Hei

Kaunista huomenta

Huolimatta kaikesta

Kuten oikeudesta

Taas ne pyhittää itsensä toistensa verellä ja kyynelillä

Joita riittää kyllä niin kauan kuin on tarvis

Riittääkö usko, riittääkö päiväksikään?

Säilyykö toivo elossa kauaa enää?

Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun

Koita nyt ammentaa siitä sun päiviisi toivoo"

Apulanta-Usko

Ps. Kaikille ketä häiritsi nämä Apulannan lyriikat tuolla välissä, pahoittelut.

Tai ei oikeastaan...