Päivä 11: ensimmäinen hevoskuvani

Hei!
Muistan kyllä, millainen ensimmäinen hevoskuvani on. Istun siinä melkoisen kookkaan hevosen selässä. Mutta kuva vain on kadonnut kuin tuhka tuuleen :-/.
Että se siitä haasteesta.
Otetaan tähän samaan pötköön nyt myös päivä 12 haaste ;-).

Päivä 12: kuva kodistani
Ja tarkemmin ottaen huoneestani. Tällaisesta kuvakulmasta se näyttää jopa siedettävältä :-D.

Luulin pienenä että...

Hei!
Nyt haluaisin kertoa "muutamista" luuloista, joita minulla oli pienenä. Nauttikaa :-D:

1. Varmaan aika yleinen, mutta luulin, että jos syön esim. omenan tai mandariinin siemenen, niin mun mahassa alkaa kasvaa esim. nyt sitten omenapuu ja kuolen... :-D

2. Luulin, että ne ketkä on telkkarissa, näkee mut... Ja sitten tein aina niin, että mainoskatkon loppuessa menin äkkiä takaisin siihen asentoon missä olin ollut ennen kun mainoskatko oli alkanut. Älkää kysykö miks :-D.

3. Ajattelin, että möröt pelästyy pois, jos laitan valot päälle ennen kuin menen huoneeseen. Tästä on jäänyt tapa päälle :-D.

4. Ajattelin, että möröt ei voi koskee muhun, jos hautaudun peiton alle kokonaan. Äiti aina pelkäsi että tukehdun, kun kääriydyin tiiviiksi paketiksi peiton sisään :-D...

6. Ajattelin, että jos kattoo liian kauan kieroon, niin silmät jää silleen...

7. Ajattelin, että jos ns. "röhkii" niin joku henkitorvi tulee suuhun (tai jokin muu sisäelin?). Koska meitä peloteltiin hoidossa niin :-D.

8. Myöskin hoidon vaikutuksesta, luulin, että jos lässyttää, unohtaa vallan miten puhutaan kunnolla ja lässyttää koko loppu elämänsä...

9. Ajattelin, että esim. englantilaiset ajattelee kaiken suomeksi, mutta kääntää sen sitten englanniksi. Ja ajattelin, että jos osaa kirjoittaa, voi kommunikoida kaikkien maailman ihmisten kanssa kirjoittamalla. Suomeksi. Kunnes sitten äiti kerto, että ei se noin mene. Mun kesti kauan uskoa se :-D.

10. Luulin pitkään, että Iso-Britannia on kiinni Pohjois-Amerikassa :'D.

Siinä nyt muutama. Jos joskus tulee näitä lisää mieleen, teen part 2:n ;-).

Päivä 10: kuva siitä, mitä haluaisin tehdä

Hei!
En oikein ymmärrä, että tarkoittaako tämä, että mitä haluaisin tehdä nyt vai ylipäänsä mitä haluaisin tehdä..
Tällä hetkellä haluaisin parantaa blogiani merkittävästi.
Sain nimittäin elämäni ensimmäisen kritiikin blogistani (kyllä, muistaakseni tämä on ensimmäinen :-o). Ja tiedän, että kritiikki on vain hyvästä ja sen pitäisi auttaa vain parantamaan, mutta otin sen silti aika raskaasti. Tuntui, että arvostelija ei löytänyt blogista mitään hyvää.
Eli en laita tänään kuvaa vaan avaudun teille tästä ja mietin sitten miten edetään, mitä muutetaan jne.

"Pieni Mutta Suuri on nimen ideana varsin kulunut, näitä on nähty ennenkin. Kuvaa kuitenkin blogia hyvin, joten ei pahin mahdollinen valinta. Ensivaikutelma: aloitteleva koirablogi, ei mitenkään suuren suuria odotuksia tämän perusteella."

  

• Okei. Nimi voisi olla toinen, ja itse asiassa olen miettinyt aika paljon nimen vaihtoa. Mutta vielä en ole keksinyt parempaakaan, joten näillä mennään. Toistaiseksi.

"Ulkoasu muistuttaa varsin paljon valmisulkoasua, senkus lätkästään taustakuva ja banneri ja muutama fontti siihen ni hyvä tulee. Paitsi ettei tuu, ei vaadi kovaa työtä opetella muutamia simppeleitä koodeja ja sorkkia sen verta html-koodia että blogista saa persoonallisen näköisen. Toisena häiritsee se, että taustakuva on liian pieni ainakin mun näytölle, vaikkei sekään mikään valtaisa ole (1920 x 1080 tjn). Banneri on hutaistun oloinen, läiskästy neljä kuvaa ja teksti päälle, ei kovin siistiä. Plus miten mariannet liittyy tähän? Blogi on sekava, melko pieni ja tosiaan otsikko vois olla paljonkin fiksummin. Vihreä värimaailma kivan kesäinen, mutta mikä tää punertavanvioletti siellä on?"

• Tästä loukkaannuin paljon. Bannerin kanssa tehtiin kyllä kovasti työtä ja minähän olen vasta aloittelija. En ole ehtinyt opiskella ulkoasun tekoa ja mielestäni tämä ulkoasu on oikein kiva. Sitä paitsi. Blogi ei ole tällä hetkellä se pääjuttu. Ensin tulee koulu, kaverit, koirat ja perhe. Sen jälkeen tulee mahdolliset muut jutut ja sitten vasta blogi. Toki haluan parannella blogia koko ajan ja sitä varten tarvitaan kritiikkiä. Että joo...

"Sivupalkissa melkosen paljon materiaalia, eniten hämmentää neljän kuvan kollaasi joka johtaa ihan toisen ihmisen blogiin ilmeisesti? Järjestelyä vois miettiä uudestaan, vaikka se tuntuu olevan aikalailla makuasia. Koirien + omistajan sivut jotenkin tosi pienesti ja piilossa."

• Ensinnäkin, Janskun kuvakollaasin päällä lukee "Ulkoasu by Janette". Ehkäpä se silloin johtaa Janetten blogiin? :-D Ja juu noiden sivujen kanssa olen tapellut niin kauan kuin blogi on ollut olemassa. Siihenkin varmasti muutos kunhan muulta elämältä kerkeän.

"Jos rehellisiä ollaan, niin en jaksanut edes lukea eläinten tietoja loppuun. Pelkkää liibalaabaa kerran kirjoitettuna ja mitään miettimättä. Kertoo varmaan pikkufaktoja eläimistä, mutta kokonaiskuva jää tosi vajaaksi. Ja ihan yllättäen tuli nää ponit ja kissat ja muut, ajattelin blogin olevan koirablogi? Banneri ja nimi hämää. Panosta ehdottomasti esittelyihin: selkeämmät tekstit, asiapitoisemmat. Paremmat kuvat paremmin aseteltuna. Kenties jokaiselle oma sivu tai edes lajeittain omat sivut? Ei hyvä näin."

• Kuten jo mainitsinkin, olen tapellut noiden sivujen kanssa koko bloggausharrastukseni ajan. Luultavasti kesälomalla tulossa kyllä iso muutos. Nimi on Pieni Mutta Suuri? Sehän voi tarkoittaa periaatteessa mitä vaan :-D. En itseasiassa oikein tiedä, mitä eläimistä pitäisi kertoa... Kertoisiko joku minulle vaikka perus kysymykset, mihin olisi kiva saada vastaus sivujen perusteella. Mielestäni olen kertonut aika laajasti kaiken näköistä. En edes jaksa sanoa tähän kaikkea mitä haluan, mutta pakko vielä takertua tuohon "ponit ja kissat ja muut". Mitkä "ponit" ja mitkä "muut"..?

"Postauksia lukiessa iskee vielä suurempi hämmennys, tää onkin lifestyleä myös eikä vaan lemmikkiblogi? Ensimmäisenä: en arvosta netistä otettuja kuvia, vaikka tällä kertaa sentään mainittu mistä kuvat on revitty. Varsinkin, kun kuvat on just perus teinimassalinkittelenpänäitäjokapaikkaan-kuvia, joita kaikki on jo nähneet tarpeekseen. Ymmärrän nettikuvat jos ne on oikeesti aiheeseen sopivia ja näppäriä. Joissain postauksissa sentään itseotettuja kuvia!"

• Jos arvostelija olisi seurannut vähän aikaa blogia, huomaisi hän kyllä, että yleensä käytän itse otettuja kuvia. Nyt kuitenkin kun on tuo haaste päällä niin otan noita kuvia weheartit.comista, koska se vain on helpointa :-P... En taaskaan jaksa sanoa enempää...

"Teksti on hutiloitua ja postaukset on ylipäätään vähän samaa liibalaabaa kuin esittelytkin. En oikein saa jutun juonesta kiinni enkä jaksa lukea kovin montaa postausta - jos ei pakko olis ni olisin varmaan kääntyny jo ekan postauksen kohdalla. Suht sisällötön, virheitä pursuava ja sekava teksti ei houkuttele lukemaan yhdistettynä näihin kuviin. Postauksissa ehkä suurin viilaaminen, koita saada jotain sanottavaa joka postaukseen, kuvaa itse kuvia ja oikolue/oikoluetuta tekstit ennen julkaisua. Kaipaisin mielenkiintoisempia aiheita kuin perus "mitäteintänään?" tai haasteet."

• Blogi ei ehkä joo satu olemaan juuri sinun tyyliäsi. Ja enpä ainakaan tämän arvostelun perustalta tulisi valittamaan kirjoitusvirheistä :-D. (Ja tyylin ehkä on "vähän" persoonallinen kirjoittaa...) Ja kuka on pakottanut lukemaan? Niin. Ei kukaan ;-). Edelleenkin kuvaan kyllä myös itse kuvia postauksiini ja kyllä myös oikoluen niitä välillä (joo siihenkin pitäisi panostaa enemmän..). Ja aihe tulee jos on tullakseen. Tällä hetkellä vain sattuu olemaan haaste meneillään ja joskus haluan kirjoittaa ihan vain päivistäni.

"Yhteenvetona varsin uuden ja aloittelevan, valitettavan selvästi nuoren (luulin jopa nuoremmaksi) ihmisen blogi, jossa aikalailla paljon korjattavaa. Suurin ongelma on tekstit, nehän blogille yleensä tärkeintä on. Tuhoon tuomittu tämä kuitenkaan ei ole.
Arvosanaksi 5½"

No ei sentään ihan tuhoon tuomittu! Vaikka arvostelun perusteella niin voisi luullakin...

Mutta tiedostan siis kyllä itsekin, että blogissa on paljon korjattavaa. Kesälomalla otankin blogin työn alle ja katsoo sitten miten radikaaleja muutoksia tulee. Että tuleeko ihan osoitteen vaihdos!

Inkerin muodonmuutos 2014

Hei!
Tulin nyt laittamaan tällaisen ennen-jälkeen jutskan Inkerin karvanvaihdosta. Ei se nyt kamalaa muutosta ole tehnyt (vielä?) mutta kun sitä pääsee silittämään saati harjaamaan huomaa kyllä heti eron! :-)
Ehkä vielä myöhemminkin tulee toinen kun koko talviturkki on vaihdettu pois.

Ainakin huomaa että kesäväriin kuuluu tuollaiset laikut :-D.

Päivä 09: kuva mitä söin lounaaksi

Hei!
Köhöm... Tunnen itseni taas huonoksi bloggaajaksi... En ole saanut sitten millään kuvattua lounastani, saati sitten käynyt täällä blogissa...
Ei minulla vieläkään lounaastani kuvaa ole, mutta eilisistä piknik-eväistä kyllä.
Juhlistettiin nimittäin synttäreitäni piknikin muodossa tallilla.
Tällaisia eväitä me siellä Petran kanssa popsittiin:

Että leikitään vaikka noiden olevan minun lounaani ^.^.

ELÄIMET: Nothing is over until you stop trying...

Mutta milloin pitää lopettaa ja tajuta, että on parempi vain päästää irti?
Milloin tulee vastaan se raja, jossa välittäminen ei ole enää sitä?
Joko tajuatte mistä haluaisin puhua?
Eli luopumisesta ja sen tuskasta.

weheartit.com

Itsehän en ole joutunut vielä koskaan sen päätöksen eteen, että minun pitäisi päättää jonkun toisen elämästä. Mutta vanhempani ja tuttavapiiristä jotkut ovat joutuneet pysähtymään ja miettimään, mikä on oikeasti oikein eläintä kohtaan.

Tämä(kin) on vähän kaksiteräinen miekka, sillä toisaalta, kannattaa yrittää pelastaa eläin, jos siihen on mahdollisuus, mutta toisaalta pitää muistaa, että milloin eläimen elossa pitäminen on itsekästä.
Ja itsekkyydellä tarkoitan tässä kohtaa sitä, että pitää eläimen elossa vaikka väkisin, ettei itse joutuisi kärsimään menetyksen tuskaa.
Mutta pitkällä aika välillä tajuaa, että on oikeasti parempi vain päästää irti, jos elämä on eläimelle liian tuskallista. Molempien osapuolien kannalta.
Mutta luopuminen ja sen jälkeinen aika pelottaa...

weheartit.com

Pienenähän en millään halunnut uskoa, että joskus eläimelle on parempi päästää irti, luopua, lopettaa kärsimys... Ajattelin, että sehän on aivan kamalaa, että ihminen voi niin vain lopettaa jonkun toisen elämän...
Itseasiassa, kun miettii niin eläimen omistuksenhan kuuluu ihan hirmuinen vastuu, kun kerta koko toisen luontokappaleen elämä on sinun käsissäsi.
Ja milloin sitten muka tietää, että on parempi lopettaa yrittäminen?

weheartit.com

ja entä sitten, kun on saattanut ystävänsä tuonpuoleiseen? Mitä sen jälkeen? Minulla ainakin on aina iskenyt tyhjyys... Muistan, että ajattelin vähintään ensimmäisen päivän, että "tämä on varmaan unta" tai en muuten vaan uskonut. Olin jotenkin turtunut... Ja itkin paljon. Mutta sitten kun totuus ihan oikeasi iskee läpi ja tajuaa, että sitä ei vaan enää ole, sen jälkeen on oikeasti tyhjä olo.
Itse rauhoituin ja aloin miettimään. Muistelemaan. Ja olin hiljaa surullinen, en enää itkenyt hysteerisesti vaan surin sitä, ettei kamua oikeasti enää ole.
Se oli ehkä vaikeinta ymmärtää ja sisäistää.

weheartit.com

ja sitten kun sen on sisäistänyt ja hyväksynyt, tajuaa, että vaikka luopuminen on raskasta, oli kuitenkin ihan parasta, että sai tuntea Hänet. Ja lopulta päällimmäiseksi tunteeksi jää ilo. Tosin kaihoisa sellainen. Ja sitten voi puhua hymy kasvoilla, sillä muistojen ei pidä antaa kuolla.

weheartit.com

Eli vaikka lemmikistä luopuminen on ihan todella raskasta, siihen liitty paljon surua ja kyyneliä, niin silti, se aika, minkä saa elää eläimen kanssa ennen luopumista on parasta aikaa ja siksi aion pitää koirat mukana elämässä.
Sitä paitsi, elämäänhän kuuluu muutenkin kärsimys.

ELÄIMET: haasteen keskeltä kuulumisia

Hei!
Nyt viimepostaukset ovat olleet vain tuon haasteen suorittamista, enkä oikeastaan ole päivitellyt kuulumisia lainkaan.

Ensinnäkin, minulle kuuluu hyvää, vaikkakin ajoittain meinaan kuolla tylsyyteen.
Ja sitten eläinten kuulumiset.
Pesoselle kuuluu hyvää. Herra on virkistynyt keväästä, mutta huomaa kyllä ettei se ole enää mikään nuori kissa. Jo 15 vuotias.
Pk:lle kuuluu myös hyvää. Se on sosiaalistunut huimasti, kuten taisin jo jossain postauksessa mainita.
Skidillekin kuuluu hyvää, koirat kävivät tuossa vähän aika sitten rokotuksissakin. Siellä Skidi oli kuulemma ollut oikein reipas tyttö. Tervehtinyt kaikkia iloisesti, eikä ollut päästänyt ääntäkään eläinlääkärin pistäessä rokotusta. Muutenkin Skidikin on piristynyt. Taas on kiva temmeltää ulkona ja makoilla nurmikossa. Tosin kuuliaisuus ei ole vieläkään Skidin vahvimpia osa-alueita. Se kuuntelee milloin huvittaa...
Mutta Hipulle kuuluu osittain huonoa... Sekin kävi rokotuksessa ja oli kuulemma yrittänyt näykätä eläinlääkäriä, mutta se ei ole se huono uutinen.
eläinlääkärikäynnin jälkeen Hipulla alkoi korvat oireilla. Ainahan Hipulla on korvat olleet vähän huonot, mutta eivät ne ikinä ole näin pahat olleet...

Muuten Hippu kyllä voi ihan hyvin. Ja ensi viikollahan meillä alkaa jo agility :-) Itse asiassa tasan viikon päästä! Ja Hippu täyttää seitsemän ja minä neljätoista. Kamalan nopeasti on aika kulunut... Skidikin täyttää lokakuussa jo kuusi. Niin on neljä vuotta vain hurahtanut ohitse.

Inkerin kuulumisia menemme ehkä katsomaan huomenna.

Että tällaista meillä :-).

Päivä 08: kuva jostain mitä tarvitsen joka päivä

Hei!

Joo, en nyt ala ottamaan tätä liian tarkasti. Tarvitsen joka päivä vähintään happea ja vettä.
Mutta ei nyt oteta liian sanatarkasti.
Itse asiassa. Yksi sellainen asia jota tarvitsen joka päivä on puhelin...
Tai ei itse asiassa puhelin, vaan internet... Olen riippuvainen siitä. :-D
Eli tämän päivän kuva on:

weheartit.com

Päivä 07: kuva siitä, minne haluaisin mennä

Hei!
Mietin jo hetken, että enhän minä halua mennä oikeastaan mihinkään. Sitten keksin. Haluan mennä johonkin ystävälliseen, luotettavaan ja kokeneeseen kennelliin vierailulle, katsomaan pentuja ja tutustumaan koiriin ja ihmisiin.
Ja totta kai, olisi aivan ihanaa, jos päivän päätteeksi, kennelistä lähtisi mukaan narttupentu<3.
Mutta en nyt ala kaivamaan mistään "suosikki kenneleistä" kuvia, joten laitetaan jotain siihen liittyvää (eli ultrasöpö pentukuva :3) :-) :

weheartit.com

Päivä 06: kuva joka inspiroi minua

Hei!
Hmm.. Tämä on ollut tähänastisista vaikein. Koska oikeastaan, ei ole sellaista kuvaa, joka inspiroi minua, mutta toisaalta, niitä on hyvinkin monta.
Itse asiassa, en edes tiedä mitä tarkoitetaan, kun sanotaan "kuva joka inspiroi minua". Inspiroi millä tavalla? Antaa inspiraatiota kuvaamiseen? Antaa inspiraatiota treenaamiseen? Koulunkäyntiin? Elämään ylipäänsä?
Tulkitsen sen niin, että kuvan "pitää" antaa inspiraatiota elämääni ylipäänsä. Onnellisuuteen ja siihen, että jaksan pitää onnellisuutta yllä, enkä vaivu masikseen :-D.

Mutta. Sitten tulee uusi mutka matkaan. Niitä kuvia on liikaa. Lähes kaikki kuvat osoitteessa weheartit.com inspiroi minua jollain tasolla.
Mutta poimin nyt muutaman kuvan, jotka saavat minut hymyilemään ja selitän samalla, minkä tyyliset kuvat ylipäänsä saavat minut iloiseksi :-).
Kuvat on siis täältä.

Söpöt kuvat eläimistä, piirretyt tai ihan valokuvat :3

Hauskat tekstit tai kuvat :-D.

Herkullisen näköiset tai kauniit ruokakuvat <3.

Tuon tyyliset kuvat siis "inspiroivat" minua. Jos nyt ymmärsin yhtään oikein :-D.

Päivä 05: kuva jostain mihin olen riippuvainen

Hei!

weheartit.com

 Karkkejen lisäksi olen riippuvainen ystävistä, perheestä, puhelimesta ja eläimistä :-).

Päivä 04: kuva jostain mitä olen menettänyt

Hei!

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yht'äkkiä huomaa, se päättyikin tähän...

En pyydä sua luokseni tulemaan,
siellä missä on hyvä, ole siellä vaan. 

On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.

Älä kadota kynääsi :'D

Päivä 03: kuva siitä, mitä tein tänään

Hei!
Koulun jälkeen tein huomisen läksyt, söin ja katoin vähän telkkaa. Sitten lähdin koirien kanssa kävelylle.

Napit vaan korviin, remmit kouraan, kamera taskuun ja matkaan ^.^!

Niin ja sitä ennen olin (ofc) koulussa. Pelattiin kaikki välkät katukorista :-D.
Jos multa kysytään, koriksen pelaaminen on paljon mukavampaa, kuin se, että istutaan vaan ja täristään kylmyydestä ;-).

40 päivän kuvahaaste: Päivä 02, kuva siitä, miltä minusta tuntui tänään

Hei!

weheartit.com

Tänään(kin) minä olen hetkellisesti ollut väsynyt, ärsyyntynyt ja surullinen. Mutta pääosin olen ollut onnellinen, koska vaikka en nyt välttämättä saakaan koiranpentua tai elämä ei ehkä muutenkaan mene ihan nappiin niin olen päättänyt olla onnellinen. Hyvä päätös, jos minulta kysytään (parhaita päätöksiä, mitä olen tehnyt) :-).

weheartit.com

Niin ja totta kai olen ollut tänään myös nälkäinen. Kuten aina.

weheartit.com

Kulje elämä läpi hymyillen, hymyile läpi kyynelten.

weheartit.com

40 päivän haaste alkaa! Päivä 01: kuva siitä, mitä nyt ajattelen

Hei!
Välillä minusta tuntuu, että joskus en ajattele mitään. Mutta koska olen nyt hyvällä tuulella ja tyytyväinen elämääni, mieleeni pomppasi tämä kuva:

weheartit.com

Ajattelen myös sitä, mitä nyt ylipäänsä haluan tänään kirjoittaa tänne blogiin. Jos kelataan ajatuksia, olen ajatellut melko paljon koulua. Älkää kysykö miksi.
Ja sitten olen ajatellut myös sitä, että Hipun ja minun agikurssi alkaa vajaan kahden(?) viikon päästä, 27.4. Tai no ensi viikon sunnuntaina siis. Eli sitäkin olen miettinyt.
Niin ja kun tuo kesä ja loma tuossa nurkan takana koputtelee, olen alkanut miettimään, että mitäs minä kesällä tekisin. Ja sitten keksin, että ai vitsi, kun olisi ihanaa saada koiranpentu ja alkaa kouluttaa siitä sitten agilitykoiraa itselle, alusta asti.
Toiveissa olisi isovillakoiran pentu. Niin ja yhdessä kennelissäkin olisi pian luovutusikäisiä penikoita.
Ja tietysti tämä kuulostaa siltä, että a) se pentu olisi minulle vain jokin "projekti" tai "kesäloman ajanviete" ja b) en enää välittäisi Skidistä tai Hipusta.
Mutta, ensinnäkin olen kyllä jo ihan Skidin tulosta asti ja ennen sitäkin haaveillut sellaisesta harrastekoirasta, jonka kanssa voisi mennä agilitya, mutta ei minulla silloin ollut näitä isompia rotuja kohtaan "mitään" kiinnostusta. Pentu ei tosiaankaan olisi minulle "vain kesäprojekti", vaan ihan pitkäikäistä harrastuskaveria etsisin.
Ja se, ettenkö enää välittäisi Hipusta ja Skidistä, niin kyllä todellakin välitän. Koulutan niitä parasta aikaa, hion Skidin sivulle-käskyä ja olen alkanut opettamaan kummallekin jätä-käskyä. Mutta yhden ikävän "pikku sivuseikan" minäkin olen huomannut (saman siskokin huomasi, mikä johti Pablon hankintaan), eli nuo pikkukoirat eivät vain oikein ole harrastekoiria. Tai siis Hipunhan saa namien avulla vaikka lentämään, mutta se ei tykkää maata märässä maassa tai muutenkin jos sää vähän ällöttää, niin ei se oikein toimi. Ja onhan Hippukin kuitenkin jo seitsemän.
Ja Skidi. Kyllähän minä Skidiä rakastan. Se on minun oma pikku pallopääpossumussuni, mutta ei chihu taida oikein harrastekoira olla. Tai ei ainakaan Skidi. Taisin äidillekin sanoa, että chihua minä en ainakaan enää ota.
Ja nyt te tietysti rupeatte ajattelemaan, että miksi sinä sitten herrantähden otit Skidin, jos halusit kerta ihan erilaisen koiran?! Mutta silloin minä halusin chihun ja Skidin kasvattaja soitti että tällainen täällä nyt olisi vailla kotia, että kelpaako. Enkä minä Skidin ostoa ole katunut, jos sitä mietitte :-D!

weheartit.com

 Mutta kun nyt minun elämässäni olisi ihanasti sellainen keski-/palveluskoirakokoisen otuksen mentävä kolo...

Että sellaisia minä ajattelen. Joo vähän alkoi harhailla ja rönsyillä sinne tänne, mutta niin ne minun ajatuksenikin tekevät. Olihan minulla aluksi vain pikkuinen shettiskuume ja nyt se on muuttunut aktiivisessa käytössä olevaan agilitykoirakuumeeseen. Ja ihan hillittömään sellaiseen.

40 päivän kuvahaaste

Bongasin eräästä blogista tämän haasteen. Kirjoittaja "haastoi" kaikki kiinnostuneet, joten minä päätin kokeilla. Eli jokaiselle päivälle on oma teema, jonka mukaan pitää laittaa kuva (ja tekstiä?). Tässä teemat:

Päivä 01: kuva siitä, mitä nyt ajattelen
Päivä 02: kuva siitä, miltä minusta tuntui tänään
Päivä 03: kuva siitä, mitä tein tänään
Päivä 04: kuva jostain mitä olen menettänyt
Päivä 05: kuva jostain mihin olen riippuvainen
Päivä 06: kuva joka inspiroi minua
Päivä 07: kuva siitä, minne haluaisin mennä
Päivä 08: kuva jostain mitä tarvitsen joka päivä
Päivä 09: kuva mitä söin lounaaksi
Päivä 10: kuva siitä, mitä haluaisin tehdä
Päivä 11: ensimmäinen hevoskuvani
Päivä 12: kuva kodistani
Päivä 13: kuva jostain mitä pelkään
Päivä 14: kuva minusta ja ystävästäsi
Päivä 15: kuva kännykästäni
Päivä 16: kuva jostain mitä haluaisin tehdä ennen kuolemaani
Päivä 17: kuva siitä mitä harrastan
Päivä 18: kuva jostain mitä teen joka päivä
Päivä 19: kuva joka kuvaa elämääni
Päivä 20: kuva siitä, miten vietän mieluiten perjantai-iltani
Päivä 21: kuva minusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 22: kolme lempikuvaani
Päivä 23: kuva joka saa minut hymyilemään
Päivä 24: kuva syntymäpäiviltäni
Päivä 25: kuva, joka tekee minut surulliseksi
Päivä 26: kuva parhaasta puolestani/osastani
Päivä 27: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 28: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 29: kuva lempivaatteestani/asusteestani
Päivä 30: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 31: kuva lempipaikastani
Päivä 32: kuva lapsuudestani
Päivä 33: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 34: kuva koiristani
Päivä 35: kuva perheestäni
Päivä 36: kuva jostain, mitä odotan paljon
Päivä 37: kuva suosikkihedelmästäni
Päivä 38: kuva arkipuuhistani
Päivä 39: kuva koulustani
Päivä 40: vapaavalintainen kuva

(ELÄIMET?:)Unet...

Hei!
Varoitan jo etukäteen; nyt on luvassa outoa tekstiä. Olen miettinyt jo pitkään, haluanko julkaista tätä, mutta nyt rohkistuin.

weheartit.com

 Elikkäs haluaisin nyt vähän puhua unistani.
Yleensä näen unia koulupäivistä, joissa tapahtuu enemmän tai vähemmän jotain outoa tai siitä, kuinka ostan Petran kanssa aasin, ponin tai hevosen tai joskus näen unta siitä kuinka sisko tulee koirineen kylään ja joskus, todella harvoin näen jotain painajaista...
Mutta nyt tässä lähiaikoina olen nähnyt erilaisen unen. Se oli samantyylinen, kuin uni jonka olen nähnyt muutama vuosi sitten.
Eikä minulla ole harmainta aavistustakaan, mistä aivoni kehittelevät tällaisia unia.

Aloitetaan siitä unesta, jonka näin jokunen vuosi sitten, ehkä vuosi tai pari Katin lopetuksen jälkeen..?
Eli näin unta, että vietin vielä päivän Katin kanssa. Ja unen lopuksi taisin jotenkin hyvästellä Katin... :-D Ja tuo ei ollut vielä tarpeeksi outoa. Tuon unen jälkeen sain jonkinlaisen "rauhan" ja lopetin Katin suremisen... O.o
Nooh, tuossa pari päivää sitten näin Nellistä samantyylisen unen. Tosin siinä minä, äiti ja Nelli olimme kävelyllä ja lenkin aikana kertasimme Nellin elämän, elämä meni kuin elokuvana edessämme... Uni päättyi (muistaakseni) jotenkin siten, että äiti päästi Nellin valjaista vapaaksi tms...
Ja minusta nuo molemmat unet ovat lähinnä erittäin kummallisia. Kuten jo aikaisemmin totesin, minulla ei ole aavistuksen häivästäkään, miksi näen kyseisen laisia unia.
Selityksiä?

ps. Viime yönä näin unta, että lunta myrskysi ainakin metri maahan ja tarvottiin koko perheen voimin jonossa hangessa, kuin Muumeissa konsanaan :'D.

On siis kevät?

Hei!
Täytyy myöntää. Muutamat viime postauksista ovat olleet erittäin huonoja. Hätiköityjä. Huolimattomia. Yksinkertaisesti huonosti tehtyjä.
En tiedä oletteko te huomanneet sitä, mutta minä olen. Sen takia en ole kirjoitellut "muutamaan" päivään. Tai siis olen kyllä kirjoittanut. Tällä hetkellä minulla on itseasiassa neljä luonnosta. Mutta nekään eivät ole hyviä. Ei vain ole tuntunut oikealta julkaista niitä, joten ne odottavat sitä viimeistelyä.

Ja nyt minulla taas on tunne, että vitsi kun on kiva kirjoittaa. Ja tähän postaukseen aion panostaa. Tänään haluaisin vähän fiilistellä kevättä. Kai siitä uskaltaa jo puhua? Siis siitä, että kevät on täällä. Vai vieläkö Mother Nature aikoo yllättää ja takatalvi odottaa nurkan takana?

 
Noh. Meillä joka tapauksessa on ollut hyvinkin keväinen ilma. Aurinko paistaa, vettä sataa ja linnut laulaa :-). Olen myös etsinyt luonnosta kevään merkkejä.

Ojanpenkassa kukkii leskenlehdet

Metsästä löytyy sinivuokkoja

Marjapuskissa ja vaahteroissa (ainakin) näkyy jo suuret silmut

Ja Inkeri on pudottanut jo aika hyvin talviturkkiaan

Eikös tuossa ole jo tarpeeksi kevättä?


Olen myös innostunut kuvaamisesta aivan uudella tavalla. Ja agilitysta. Ja koirien kouluttamisesta. Ja jäätelöstä <3.

Ja olen myös saanut uuden kuvauskaverin, Pk:n. Nimittäin kun menen ulos kameran kanssa, on joissain lähistöllä pian myös tämä raidallinen katti. Ja yhtenä päivänä (viikko takaperin?) kun menin koirien kanssa keinulle kuvailemaan...

...keikkui siinä keinulaudalla pian myös eräs utelias kissa juuston toivossa.

No, kissapa pelästyi kun keinulauta laskeutui sen alla, se hyppäsi alas keinulta ja pelästyi vielä kaksi kertaa enemmän, kun keinun toinen pää rymähti takaisin maahan. Siitä kissa loukkaantui syvästi minulle ja meni pienen hiekkakenttämme toiselle puolelle kierimään.

Jatkoin koirien koulutusta ja pian Pk tuli taas kiehnaamaan luokseni :-D.

Sama kuvio toistui eilen, kun menin kuvaamaan kevään merkkejä ulos. Jo (alle) minuutin kuluttua Pikku-Kissa oli löytänyt luokseni ja "vaani" minua, Skidiä ja kameraa matalasta heinikosta, marjapuskan takaa. Päätin sitten ottaa tällaisia makrokuvia:

Ja kissa alkoi hyökkäilemään kamerani kimppuun. Sitten se villiintyi aivan täysin ja juoksi pihan poikki ruohikkoon "piiloon". Kuljin kissan luo ja se esitti että sitä ei kiinnosta yhtään. Kummasti kuitenkin se kamera rupesi taas kiinnostamaan kun aloin kuvailla ympäristöä. Taas kissa tuli viereeni kierimään ja kehräämään <3.

No nyt olen jo kätevästi eksynyt aiheesta viidenteen. Eli palataksemme kevääseen.

Olimme Petran kanssa piiiitkästä aikaa tallilla ja kävimme kävelyllä Rouva Hevoisen kanssa. Sää oli mitä ihanin ja Inkeri oli vallan laiskalla tuulella.
Kunnes käännyimme huomattavasti mielenkiintoisemmalle metsätielle. Jo Rouvan askel kiihtyi ja pää sekä korvat nousivat ylös.

 Ja miten sitten Inkeri liittyy kevääseen? No, jos siellä ruudun takana on hevosen omistaja tai hoitaja tai vuokraaja tai kuka tahansa, joka on nähnyt miten hienon muodonmuutoksen hevoset voivat parhaimmillaan tehdä vuodenaikojen vaihtuessa, tiedätte varsin hyvin mistä puhun. Eli jos talventulon huomaa siitä, että hevonen alkaa muistuttaa karvamammuttia, niin vuodenajan vaihtumisen kevääseen huomaa viimeistään siitä, että se tarhan karvamammutti alkaa taas muistuttaa erittäin uljasta hevosta.
Inkerin karvanvaihto on tähän mennessä tehnyt tällaista muutosta:

 

Sitten kun karvanvaihto on totaalisesti ohi, laitan teille ennen-jälkeen kollaasin ;-).

Ja totta kai, paitsi että eläimet vaihtavat sirompaan ulkomuotoon ja luonto ympärillä puhkeaa taas elämään, kevään tulon huomaa myös siitä, että ihmiset muuttuvat yhä iloisimmiksi ja koulua on jäljellä enää puolitoista kuukautta.

Nauttikaa keväästä! :-)

Ps. Jos en ole vielä maininnut, niin Pokker muutti toiselle tallille, lähemmäs siskoa, joten en taida enää kirjoitella tämän Herran kuulumisia ;-(

"Tsiigaa laineet palaa, mä istun haikeena taas
se on vaikeeta mut maisemaa taas vaihdettava.
Toivon et viel törmätään, mut sanon kaiken varalt
hyvästi"

 -Cheekin kappaleesta Soitellaan-