ELÄIMET: Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Heippa!
Otsikosta voisi ottaa tuon "kuin"-sanan pois. Nimittäin tässä joku päivä, oli tosi kaunis ilma, kunnes yht'äkkiä, kamala jyrähdys.
Ja juuri tuo ihmeellinen ukkosmyräkkä (ymmärtääkseni) rikkoi meidän modeemin, joten en ole päässyt kirjoittelemaan.
Tietysti on ollut taas sitä laiskuuttakin mukana, mutta onhan minulla ollut tuollainen "ihan oikeakin" syy laiminlyödä blogiani.
Tämä viikko siis on minulla oikea agilityviikko. Meillä oli eilen treenit, meillä on tänään treenit ja meillä on lauantaina epikset. Sen jälkeen treenipäivä vaihtuu torstaille tai keskiviikolle ja meno taas rauhoittuu normaaliin treenirytmiin, eli kerran viikossa treenit ja kotona pikkutreenejä silloin kun Skidillä on treeniasenne.
Eilen treeneissä meidän rata oli mun mielestäni kiva.
Se meni näin: hyppy, hyppy, hyppy, hyppy (en ole ihan varma hyppyjen määrästä), putki (putken jommassakummassa päässä puolen vaihto), hyppy, putki, hyppy, A, pussi, hyppy ja hyppy. Ihan simppeli ja kiva rata ja Skidi oli ihan toinen koira. Se näyttää taas löytäneen agifiiliksen ja meni radalla kohtalaisen nopeasti (ei kyllä täysiä, mutta nopeammin kuin viimeiseen kuukauteen). Nuo oli tosiaan meidän ensimmäiset hallitreenit ja varmasti viileämpi ilma ja uusi ympäristö auttoivat Skidin nopeuden suhteen. Niin ja olihan viime treeneistä jo kaksi viikkoa aikaa.
Mun ohjaus on vähän sellaista töksähtelevää, koska pelkään ettei Skidi ota esteitä, jos en ns. "varmista" vieressä. Siitä pitäisi päästä eroon, niin suoritus nopeutuisi. Täytyisi vain totella treenejen ohjaajaa ja mennä. Kyllä se koira perässä tulee.
Kuulin myös, että Skidi yrittää tulla A:lla todella lähelle mua, joten se melkein tuntuu putoavan esteeltä. A:n alastulolla taas huomasin, että se hyppäsi aika korkealta ala. Toisaalta, se on niin pieni, että kyllä se ennättää koskea kontaktialueeseen ennen kuin se hyppää esteeltä pois. Mä kyllä toivon niiiiiin kovasti, että saataisiin kotiinkin A, puomi, rengas, pussi ja putki. Meillähän on siis vain muutama hyppy, kepit ja keinu. Ainiin, pitäisikö niitä pituutta ja muuriakin toivoa, koska niissähän Skidillä oli sitä ongelmaa, että se koskee siihen esteeseen.
Mutta siis eiliset treenit meni ihan kivasti ja toivotaan että tämän päivän treenit menevät vieläkin kivemmin. Nämä tämän päivän treenit ovatkin sitten viimeiset tuon ohjaajan ohjaamana. Ensi viikosta siis alkaa uuden ohjaajaan vetämät harjoitukset.
Tulen vielä ehkä laittamaan kuvia tällä viikolla, jos jaksan, ehdin ja viitsin.
Mutta nyt, moikka! :)

Agilitytreenit (4.8?) kuvina

Moikka!
Tässä ois nyt ton 4.8(?) olleiden treenejen kuvat. Petra tosiaan toiminut kuvaajana näissä, kiitos hänelle! :)

Itse rata oli seuraavanlainen: Hyppy, puomi, hyppy, hyppy, pussi, muuri, pussi, A, hyppy, puomi, hyppy. Todella vaikea varmaan hahmottaa rataa, mutta tuollaiset esteet sieltä löytyi :D! Putkia tosiaan ei nyt ole parissa viimetreenissä ollut lainkaan, sillä ne oli jostain syystä viety jo hallille.

Mutta kyllä se noinkin meni, ollaan saatu harjoitella Skidin kanssa sitten vähän tuota pussia, joka ei jostain syystä toimi Skidillä enää juuri lainkaan.

Kyllä se sinne menee JOS olen itse täysin samassa kohdassa sen kanssa. Tämä on vähän ongelmallista, kun muuten saan ja minun täytyykin olla sitä edellä radalla, mutta sitten putken, ja varsinkin pussin kohdalla, minun täytyy kulkea sen kanssa täysin samassa kohdassa, täysin samaa vauhtia. Muuten tulee yllä olevassa kuvassa nähty tilanne.

Harjoiteltiin myös vähän rengasta. Skidi oli noissa treeneissä muutenkin ihan väsynyt ja kuumissaan, joten arvatkaa vaan suostuiko se menemään lainkaan oikeasta välistä tuosta renkaasta. Kyllä sieltä sitten onneksi muutama onnistunutkin rengas tuli. Tosin tuon esteen opetus on vielä pahasti kesken ja tilanteesta tekee vielä ikävämmän se, ettei meiltä kotoa löydy kyseistä estettä lainkaan...

Toinen este mikä aina välillä tökkii, on hyppy. Itseasiassa, ainoat esteet, missä Skidi toimii aina ja 100% varmasti, on kontaktiesteet (ja mistä vetoa, nyt se lakkaa toimimasta niilläkin x)). Eli välillä hypyillä näkyy kieltämistä, kiertämistä ja pudotuksia. Ja muurilla sekä pituudella, sillä on tapana koskea esteeseen. Vähän ikävä juttu :-/...

Kyllä se onneksi noita esteitä myös ylittää, vielä toistaiseksi noita ylityksiä on muuta toimintaa enemmän :).

Sellaiset oli meidän treenit 4.8. :)!

Muutoksia ulkoasuun(?) ja kuvia tiedossa!

Moikka!
Huomenna tulen tekemään toissakerran(?) agitreeneistä postausta ja olette saamassa myös kuvia, koska Petra oli tuolloin meillä kuvaajana. Viimeksi mukana "roikkui" Janette järkkärinsä kanssa, mutta sateen takia kuvasaldona pyöreä nolla.
Kuitenkin, Janette on ehkä tulossa mukaan myös seuraaviin treeneihin, jotka saattavat olla jo ihka uudessa hallissa (ihq! :'D), joten silloin hänkin saa toivottavasti jotain kuvia napsittua :).
Olen näillä näkymin menossa myös 30.-31.8 tuon yllämainitun hallin avajaisiin kisailemaan, joten sieltäkin saattaa tulla jotain matskua, jos saan kuvaajan messiin. Osallistun siellä siis todennäköisesti Skidin kanssa johonkin möllluokkaan agissa ja Hipun kanssa ehkä match show:hun.
Lisäksi meillä on Janetten kanssa myös jonkinmoista videoprojektia taas suunnitteilla, mutta siitä lisää sitten jos se toteutuu. Mutta sekin liittyy koiriin, eli paljon koirien osalta tulossa kaikkea.

Sitten minulla olisi asiaa vähän blogistakin. Ensinnäkin, minulle on ilmestynyt lukijoita lisää, kiitos teille ja tervetuloa <3! Ja sitten. Edelleen otan nimiehdotuksia blogille vastaan. Osoitetta en näillä näkymin ole muuttamassa, mutta jokin uusi nimi olisi kiva saada, eli siitä vaan ehdottelemaan, aiheena tosiaan pääasiallisesti tällähetkellä koirat ja lifestyle.
Ja seuraava asia; olen kuullut kommenttia, että blogin värimaailma on hieman hankala lukemisen kannalta (nyt oli meinaan järkevästi muotoiltu tuokin asia...), elikkäs mitä teidän mielestä blogin ulkoasussa pitäisi muuttaa ja vinkkejä muutenkin siihen liittyen otetaan vastaan :).
Niin ja nyt kun syksy on tullut, niin alan ehkä tekemään jtn. syksyisempää banneria.

Siinä kai kaikki tällä kertaa, kehitysideoita otetaan aina vastaan :)!

ELÄIMET: Vähän erilaista "rääkkäystä"

Hei!
Eri aikoina minua ärsyttää eri asiat eläinten pitoon ja/tai kohteluun liittyen.
Ja viime aikoina vereni on saanut pahiten kiehumaan hemmotellut piskit.
Ne pikku nirsoilija-Fifit ja piraija-Bellat.
Toki isonkin koiran saa hemmoteltua pilalle, mutta pikkukoirilla se tuntuu olevan yleisempää.
Pahinta tilanteesta tekee se, että myös oma perheeni (ja myös minä) syylistyy koiren liialliseen hemmotteluun ja inhimillistämiseen -_-...
Aloitetaan sitten purkamaan näitä ajatuksiani.

Katsoin tässä joku päivä Teinipomo-ohjelmaa televisiosta. Ohjelman perheellä oli papillon/pitkäkarvainen chihuahua (muistaakseni se oli papillon), jolla oli nähtävästi ylipainoa kilo tai muutamakin ja sitä ruokittiin naudan mahalla ja kaiken maailman herkkuruoilla. Joo, ihan mahtavaa, että se koira söi hyvää ruokaa, mutta auta armias, kun säästökuurin takia sille pitikin ostaa purkkiruokaa, siis tajuatteko purkkiruokaa! Meidän koirathan tekisivät mitä vain saadakseen sellaista herkkua, mutta tämä pikkufifi ei tietystikään halunnut koskea moiseen mössöön.
Ja perhehän rupesi itkemään, että "voivoi kun tuo meidän pikkuinen ei nyt halua syödä! Se varmaan kuolee *nyyh ja niisk*". Siinä kohtaa minulta oli jo aika hienosti palanut päreet ja kihisin kiukusta. Se koira EI kuole, vaikkei se söisi pariin päivään. Se koira EI paastoa itseään kuoliaaksi. Koira EI ole niin tyhmä, että nääntyisi nälkään nirsoilun takia. Kyllä se syö kun sen tulee nälkä.
Koiraa sitten syötettiin lusikalla...

Toisena päivänä katsoin Isännän ja koiran käytöskoulua. Siellä yhtä "nirsoa" koiraa syötettiin kädestä, koska pikkurufus ei suostunut syömään kupista saati sitten yksin (okei, tämä "pikkurufus" oli sakemannin kokoa, joten ei mikään "pikkuinen", mutta anyway :-D). Victoria (koirankouluttaja Victoria Stilwell, jos joku ei ole katsonut ohjelmaa) sitten sanoikin, että se koira kyllä syö, kun sen tulee nälkä, se ei kuole, jos se jättää pari ateriaa väliin. Omistaja alkoi väittämään vastaan, mutta joutui loppuen lopuksi nielemään sanansa, kun koira (suprise!) suostui syömään yksinkin.

Ja tänään sitten katsoin Manhattanin koiria. Siinä oli pikkuinen yorkshirenterrieri, joka "työkseen" oli mainoksissa mukana. Koiran silmistä paistoi kuinka se ei yhtään nauttinut tuosta "työstä", mutta omistaja vain hihkui "sehän rakastaa tätä!". En edes puhu tuosta enempää.

Kuten jo aiemmin sanoin, syyllistyn välillä itsekin liialliseen inhimillistämiseen koiriemme kohdalla ja olen ollut siinä nyt erityisen ankara itseäni kohtaan. Koira on koira. Sitä saa rakastaa perheenjäsenenä, mutta se on koira.
Eniten kuitenkin näistä "hemmottelutapauksista" minua on juuri viime aikoina ärsyttänyt nuo ns. "nirsot" koirat. Koska eihän se koira luonnostaan nirsoile. Se opetetaan nirsoksi... Nelli oli sellainen, että aina aika ajoin se ei halunnut syödä. Se sitten piti pari päivää taukoa ja söi taas. Me toki sekotimme kaikkea hyvää ruuan joukkoon, että se söisi, eihän sellaista koiraa ole kiva katsoa, joka ei syö.
Nykyään mulla on sellainen käytäntö, että jos nuo ei syö, niin sitten ne ei syö. Piste.
Hipun kanssa ei ole koskaan ollut ongelmaa etteikö se söisi, mutta Skidi ei aina syö/jättää osan ruuastaan. Sitten otetaan kuppi pois ja katsotaan joskos seuraavalla ruokintakerralla maittaisi paremmin. Niin sen pitäisi mun mielestä kaikilla olla kotona.
Toki, jos koiralla on joku sairaus, jonka takia sille ei maita ruoka, niin se taas on asia erikseen. Mutta minä puhuinkin nyt nimenomaan näistä "nirsoiksi" väitetyistä koirista.
Olisi kiva kuulla myös teidän kommentteja asiaan liittyen :-).
Eli mitä mieltä te olette?

Suru prosessina

Moikka!
Nyt on ollut "pitkä" tauko kirjoittelusta. Erona on vain se, että ennen syynä olleet laiskuus ja saamattomuus eivät ole tähän taukoon lainkaan syypäinä.
Nyt en ole oikeasti ehtinyt ja taustalla on ollut myös suuri suru, kun lähipiiristäni on eräs henkilö poistunut.
Olen jo pitkään halunnut tulla kirjoittamaan tätä, mutta jotenkin on tullut aina jokin muu juttu. Ja sitten kun on oikeasti ollut aikaa, niin ukkonen ja koneen hajoilu on estänyt postailun...
Mutta aloitetaan.

Ihmisiä on erilaisia ja jokainen varmasti käsittelee surunkin eri tavalla.
Minulle on aina sanottu, että "joo, onhan se raskasta kun menettää lemmikin, mutta ihmisen menettäminen on oikeasti miljoona kertaa pahempaa!""En tiedä sitten mikä minussa on vikana, mutta minua sattui tasan yhtä paljon lemmikin kuin ihmisenkin kuolema... Ihmiset vain tekevät tilanteesta (tietysti) erilaisen.
Minähän olen kamalan herkkä muiden ihmisten tunteille ja tarkkailen aika paljon ihmisten käyttäytymistä eri tilanteissa, joten minulle ehkä raskainta oli/on nähdä muiden ihmisten suru, kaipaus ja tuska. Varsinkin kun kyse on rakkaimmista ihmisistä.
Itsellänihän siis ihka ensimmäinen reaktio tuohon uutiseen oli "toi on joku vammanen läppä. Kohta ne sanoo, et se on kunnossa. Ei se voi olla kuollu...".
Ja tota ajatusta jatku pitkään. En tiedä, olenko vieläkään hyväksynyt asiaa todeksi.

Mutta siis olen huomannut, että sysään omat tunteeni syrjään ja kaikesta ensimmäisenä huolehdin, että muut "paranevat" tapahtuneesta.
Siksi "suruprosessini" on pidempi kuin ehkä jollain muulla ihmisellä. Alan nimittäin itse suremaan ns. "kunnolla" vasta sitten kun kaikilla muilla asiat ovat jo paremmin. Vasta sitten annan itselleni ja omille tunteilleni tilaa.
Puhuminen muille tapahtuneesta auttaa paljon. Mutta minä en tykkääkään puhua ihmisille tällaisista asioista. Niinpä yleensä patoan kaiken sisälleni ja puran sen yleensä vain kuuntelemalla musiikkia tai yksinkertaisesti itkemällä illalla hiljaa itsekseni.

Minä myös pyrin "karkaamaan" minulle vaikeista tilanteista. Jos en pääse vetäytymään pois niistä tilanteista, jotka koen ahdistaviksi, käyttäydyn yleensä jännittyneesti ja apaattisesti. Ja jos joudun kommentoimaan asiaa jotenkin, ääneni murtuu ja alan itkemään. Joskus saan pidettyä kyyneleeni poissa ja kommentoin vain lyhyin vastauksin. Esim. "joo","ei","on","kiitos"...
Ja julkisesti itkeminenhän on minulla se kaikkein viimeisin vaihtoehto...

Kun kuulin uutisen, se oli sellainen päivä, että minun peti heti uutisen kuultuani lähteä agitreeneihin. Minulla oli kamala paniikki päällä ja itkin hysteerisenä. Sain kuitenkin siinä 20min ajomatkan aikana kerättyä itseni ja treenit menivät "hyvin". Oli itseasiassa hyvä, että sain muuta ajateltavaa. Kyllähän minulla treeneissäkin oli koko ajan se sumea pilvi pääni sisällä ja ohjauskuviot oli sitten sen mukaisia... Mutta Skidi oli täydellinen niissä treeneissä <3.

Siitä päästäänkin sitten viimeiseen "osaan" tästä suruprosessistani. Eli eläinten apuun surussa.
Ne ovat siitä hyviä auttamaan tässä asiassa, koska ne eivät sääli, ne eivät kysele, mutta ne ovat lähellä ja ne eivät jätä minua märehtimään paikoilleni vaan pakottavat minut jatkamaan arkea. Jokapäiväisiä rutiineja.
En tiedä kuvittelenko tämän vain, mutta Hipussa on lisäksi sellainen hieno puoli, että kun itken, se hakee väkisin katsekontaktini, alkaa heiluttaa häntäänsä ja pyytää minua leikkimään tai hyppää syliini.

Eläimen ja ihmisen kuolema, ovat kumpikin minulle yhtä raskaita, niissä on kummassakin yhtä raskaat tunteet lähellä, mutta prosesseina, ne ovat aivan erilaiset.
Ehkä sen takia sanotaan, että ihmisen kuolema on paljon raskaampaa...