Ensinnäkin kiitos todella paljon kysymyksistä<3 ja toisekseen anteeksi korostusväri:-D, mutta nyt vastaukset!:
Miks aloitin bloggauksen? En tiedä miksi sinä aloitit (joo, kaikille sattuu virheitä:-)), mutta minä aloitin siksi että halusin hieman kertoa eläimistämme (ja elämästänikin). Ja on kiva kirjoittaa muidenkin näkyville kaikki ihanat tunnelmat ja päivät.
Parhainta bloggauksessa? Parhainta on saada kommentteja teiltä ihanilta ja/tai se kun saa hauskoja kuvia ja voi laittaa ne muidenkin näkyville päivää piristämään:-)! Mutta toisaalta on myös ihanan rentouttavaa, suorastaan terapeuttista kertoa myös niitä murheita jne.
Parhaat kaverit? Monia (kamujeni blogit: Petra ja Jansku)
Paras kommentti ikinä? Nooh. Ei voi sanoa parasta, koska kaikki kommentit on aina ihania ja tervetulleita, mutta ehkä kuitenkin se eka kommentti, koska silloin tiesi että blogia joku on edes vilkaissut<3: "Haha, tuon kissan ilme! :D Ja kyllä kesä on jo täällä ♥" (kirjoittaja Marika T.)
Kuvallinen vai kuvaton postaus? Kuvallinen (ja seuraan itsekin blogeja joissa on paljon kuvia ja vähän tekstiä:'D!);-).
Koirat kissat vai hevoset/muu eläin ? Ööö... Vaikee. Ehkä koirat ku niitä meillä on ollut eniten/niiden kanssa olen ollut tekemisissä eniten. Mut Mua kyllä kiinnostaa myös esim. aasit, vuohet, kilpikonnat, korvasiilit ja myös kissat, hevoset jne.
Jäätelö vai karkkia? Karkkia!
Mökki, huvipuisto vai kotona? Mökki tai kotona. Ehkä mökki, koska voi uida jne., mutta toisaalta jos mökillä ei ole sähköä ja/tai nettiyhteyttä, en viihdy siellä pitkään :'D!
farkut vai lekkarit? Farkut
Lempiruoka? Varmaan... Öö... No yksinkertaisesti; oman äidin tekemät sapuskat:-). Mutta jos sillee pitää valita lempiruoka niin varmaan joku lehtipihvi ja ranskalaiset tms.
Lempijuoma? Rainbow cola, pepsi, rainbow sitrus tms. Myös maito, piimä ja vesi kelpaa. Varsinki ruuan kanssa;-)
lempi tv-sarja? Ööö... Tää on vaikee... Varmaan esim. Salatut elämät ja House. Mut... joo.
lempiväri? Oon oppinu tykkään kaikistaväreistä, mutta puhtaan valkonen ja lila ei aina oo mun makuun. Ehkä kuiteski semmosseet ns. synkät värit kuten tumman harmaa, khaki ja sinapinkeltanen on kivoi. Varsinkin vaatteissa;-D!
Piirrätkö vai väritätkö mielummin? En tykkää värittää omia piirrustuksiani (aina), mutta joskus tulee sellainen että pakko saada värittää fiilis. Se riippuu siis päivästä ja ajasta ja myös siitä millaiset 'työkalut' on (lue: se riippuu päivästä ja siitä onko puuvärit terävät vai ei) :-D.
Lempikouluaine? En osaa sanoa, olen tähän asti tykännyt kotitaloudesta. En tykkää aineista silloin jos niissä käsitellään jotain minulle vaikeaa asiaa (=hermostun:-D)
inhokkiaine? Monia. Esim. hissa ja maantieto (nämäkin siksi, että olen niissä huono..., mutta myöskään liikunnasta en aina (todellakaan) pidä, tai en ainakaan ala-asteella pitänyt...
Julkaisin tämä sii´ttenkin nyt! Kiitoooos tuhannesti kyssistä<3.
31.8.2013
30.8.2013
Loppuun asti pidin teistä kii...
Hei!
Jei 2000 katselijan raja on täynnä ja aika tehdä tämä niin odotettu, mutta toisaalta niin raskas postaus...
Eli eläimet jotka ovat muuttaneet minua.
Tässä tämä siis kokonaisinaisuudessaan:
Mistä aloittaisin...
Noh. aloitetaan vaikkapa siitä että minä siis pienenä olin hoidossa (kuten varmaan aika monet lapset) ja hoitopaikassani oli tällöin (muistaakseni) 2 koiraa. Bordercollie Metku, collie Likka ja silloin tällöin käymässä muitakin koiria (mm. shetlanninlammaskoira Sissi?)
Mutta joo siis. Koirista Likka oli jo melko vanha joten se piti lopettaa. Kotona taas samoihin aikoihin (n. muutama päivä väliä) Viiru hotkaisi taas jotain (salaa) pöydältä, ja sitten sille tuli vatsalaukunkiertymä, jonka takia se piti lopettaa. Kaikki itkivät. Kaikki muut paitsi minä. Olin silloin niin pieni ja ajattelin vain: 'No Likkakin kuoli juuri, joten tämähän on aivan normaalia, miksi kaikki itkevät?'... No myöhemmin minäkin sitten tajusin että ei Viiru (tai Likkakaan) enää oikeasti palaa ja itkin sitten yksin.
Olen nimittäin aina ollut sellainen luonne, etten mielelläni näytä tunteitani, vaan patoan ne sisälleni ja puran ne sitten varovasti hiljaa itsekseni illalla pihalle.
Niin minä tein Viirunkin tapauksen kanssa (ja Likan).
No, voitte varmaan kuvitella että pienen tytön on melko raskasta kantaa kahden rakkaan eläimen poismenoa yksin, joten aloin hieroa tuttavuutta perheen hunsvotin, Katin kanssa.
Itseasiassa Kati ja Pablo ovat hyvin pitkälti samanlaisia, Kati oli kuitenkin narttu ja ehkä hituisen pienempi sekä rauhallisempi kun tuo Pablo.
Mutta siis kuitenkin. Ystävystyin askel askeleelta, päivä päivältä Katin kanssa enemmän. Olin aika yksinäinen ns. "vapa-ajalla", joten Kati oli silloin "ainut" ystäväni. Eräänä päivänä sitten "ostin" Katin vanhemmiltani ruotsin kruunulla.
Vuodet vierevivät ja koimme Katin kanssa yhtä sun toista. Mm. eräänä talvipäivänä kytkin katin pulkan eteen ja pyysin äidin kutsumaan sitä luokseen ja niin sain pienen rekiajelun :')...
Koulutkin alkoi ja itseasiassa silloinen uskonnonopemme sanoi johonkin asiaan liittyen, että jos koira puree ihmistä, se pitää heti lopettaa...
Sinä päivänä, kotiin päästyäni menin Katin kanssa ulos harjoittelemaan istu-käskyä. Opetus oli melko hidasta, koska a. en minä mikään superkouluttaja ollut silloin(kaan) ja b. Katilla oli jo huono näkö ja kuulo. No palkkana oli nakki (siis kokonainen nakki ihan ain) ja pieni höntti Katiseni sekoitti tuon herkun sormeeni ja puraisikin minua vahongossa sormeen. Opettajan sanat muistuivat heti mieleeni (en tiennyt että ope tarkoitti vihaisia koiria, jotka purevat tahallaan pelkonsa takia ihmisiä) ja menin varovasti Katin kanssa siälle. Eteisestä juoksin suoraan vessaan hoitamaan haavaa ja piilottelin sitä vanhemmilta jotteivat he lopettaisi rakasta Ystävää.
Niin olin pieni ja tyhmä: 'I...
No, jossain vaiheessa äiti sitten hankki kuin hankkikin Katille koirakaverin!
Skotlanninhirvikoiraneiti Nelli muutti siis taloomme. Nelli oli aluksi hyvin epävarma lapsia kohtaan, koska entisessa kodissaan Joku lapsi oli hakannut ja repinyt sitä niin kovasti:-(. Noh, minäpä sitten äidin opastuksella opetin Nelliä kiltimmäksi.
Vanhasta Katista ja nuoresta Nellistä tuli erittäin hyvät ystävykset ja minä kauhun ja onnen sekaisin tuntein, itku kurkussa katselin aina niiden painia.
Ehkä vuoden, tai kaksikin jatkui tämä autuus kunnes eräänä päivänä, kun tulin koulusta vanhemmat pamauttivat uutisen, muista yhä elävästi vanhemopien sanat; 'Alisa, meillä olisi vähän huonoja uutisia...', 'Kati lopetettiin tänään'...
Muistin myös omat reaktioni; 'Ei... Ei voi olla totta...' Juoksin kyyneleet silmissä huoneeseeni sängylleni ja itkin... Vain itkin... Pian äiti tuli huoneeseeni ja kysyi; 'Haluaisitko nähdä Katin vielä kerran?' Minä vastasin; 'Ei... Itkisin vain lisää'... Silloin se tuntuikin hyvältä ajatukselta, mutta jälkeenpäin se kaduttaa... Olin heikko... En hyvästellyt Ystävääni:'(... Onneksi meillä oli tuolloin ihana luokanopettaja, joka ymmärsi suruni ja lohdutti minua. Ja olihan minulla Janette, Jansku kiitos, oikeesti että jaksoit minua<3.
(välikommentti: Voi ei! Luulin että olen saanut jo käsiteltyä tuonkin, mutta arvatkaapa kuka täällä itkee?!)
No, jälkeenpäin sitten loin kirjoittamaan Katin muistolle-kirjaa, tässä otteita sieltä:
"Katin jäi sydämeeni ihanana koirana. Hän lähti luoltamme suunnille vuonna 2007 ja tämä kirja on Katin muistolle!"
Sitten siellä oli "Katin kuva" ja sitten Kati "sanoo": "En lähde koskaan sydämestäsi, mutta todellisuudessa et nähdä mua voi enää. Minä en unohda sinua koskaan, yritä sinäkin minut aina muistaa"
Runo:
"Kati
Koira rakas oli
Kati
Tyhmänä koirana muistaa sen moni
Kati
Mun sydämeeni jäit
Kati
Sä liian aikaisin tiesi pään näit
Kati
On kaikki hyvät ja huonot muistot mielessäin
kati
sä ajasta ikuisuuteen jäit
Kati
Tulisitko takas, jos tietäisit kuinka paljon oot mulle rakas" Ja lopussa (c), hih:').
Kirjoitin myös pari päivää Katille "kirjeitä"...(lol...)
No, pikku hiljaa pääsin Katin tapauksen yli, , oke en ihan kokonaan, jumputin kaikki päivät kotona Mc Manen Katse tähtiin ja itkin hiljaa...
Romahdin siis totaalisesti (n. 7-8w) pikkuhiljaa rakentui kuitenkin taas elämä:-)...
Niin, mutta nyt palataan takaisin Katin lopetuspäivään. Siis joo, minä romahdin, mutta myös Nellistä tuli apea. Se ei syönyt melekin lainkaan hetkeen jne.
Jossain vaiheessa itseasiassa Nelli sai pentujakin<3. Nelli hoiti pentujaan entisessa kodissaan ja siellä kavimmekin siskon ja vanhempien kanssa näitä pikkuisia hoitamssa ja katsomassa. Pentueen 11 kakarasta 2 piti lopettaa, syynä liian hento turkki (toisella ei ollut turkkia, toisella se oli hyvin ohut). No loput pennut kasvoivat reippaiksi skoteiksi ja pääsivät uusiin koteihinsa<3. Nelli oli taas oma itsensä ja saapuikin Hippu taloomme!
Pian pieni musta piikkipossu valloitti kaikkien sydämet. Itseasiassa tällöin ihastuin chihuahuahoinkin (en osaa kirjottaa), sillä sama henkilö jolta Hippu ostettiin kasvatti myös ("päärotuna") chihuja. No eleltiin sitten pari kolme vuotta tuolla tavoin kahden koiran kanssa ja sitten tuossa noin v.2010 taloomme saapuikin pikkuinen Pablo-pentu. Pikkuinen rauhallinen (köh, köh...) Pablopoika tustustui pikkuhiljaa Nelli-mummuun (Nelli-mummu ei tykännyt yhtään) ja pikku-Hippuun. Hipun mielestä oli hauskaa saada samankokoinen leikkikaveri, mutta kuinka ollakaan Pablo kasvoikin isoksi ja Hipulle tuli iso ongelma ( sama kävi Öykyn kanssa, Hippu etkö koskaan opi :'D). Sisko lähtikin sitten kesällä (2010) Savonlinnaan ja samaisena kesänä minäkin sain koiran! Oman-pikku-hani-pallopää-Skidin<3.
Nellin mielestä oli hyvinkin huvittavaa saada taas pikkukaveri taloon, mutta Skidi oli isosta kamusta hieman eri mieltä.
No sisko palasi reissulta ja Hippu tustustui Skidiin. Pablokin olisi halunnut ystävystyä pikkuisen chihutytön kanssa, mutta Skidi ei hyväksynyt jättimäistä Poikaa kaveripiiriinsä.
(Skidin välikommentti: "Olihan siinä toisessakin jättiläisessä jo tarpeeksi kestämistä...")
Siinä sitten rauhallisuudessa eleltiin muutama vuosi, sisko sai kolmannen koiransa Öykkärin ja muutti Pablo ja Öykkis mukanaan pois kotoa ja saimme rauhan.
Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt edespuolta vuotta, kun Nelli marraskuun lopussa (2012) sai kohtutulsehduksen. Sitä lääkkittiin ja hetken aikaa oli toivon pilkahduskin näköpiirissä, kunnes Nellin kunto romahti. Se hädin tuskin pysyi seisaalla, vesi, saati sitten ruoka ei maittanut ja äiti sanoi kyyneleet silmissä: "Ei me enään näin vanhaa koiraa voida leikkauspöydälle laittaa... Nelli ei taida nähdä enää tätä joulua..."...
Äiti ja isä pesivät Nellin, laittoivat sen oikein kunnolla kuntoon viimeistä matkaa varten ja taluttivat sen ulos.
Viimeisinä iltoina minä onneksi olin Nellin vierellä äidin kanssa. Me rapsuttelimme sitä ja minä itkin joka ilta itseni uneen.
Nellin lähtöpäivä (12.12.-12) kuitenkin tuli liian nopeasti ja sipaisin koiran kaulaa viimeisen kerran.
Lähetin muutamalla kaverille viestin, että Nelli on nyt päässyt tuskistaan ja itkin...
Seuraavana koulupäivänä ajattelin että nyt en itke, olen kyllä päässyt siitä yli jne., mutta kun saavuin koulunpihaan ja näin Petran, kaikki ihanat lenkkimuistot palasivat mieleen ja kyyneleet putoilivat poskille...
Kiitos taas ihanat ystäväiseni, kun lohdutitte minua<3.
Niin. Ilman kavereita tämä raskas matka olisi ollut raskaampi, mutta kuitenkin siitäkin selvittiin elossa.
Nyt hypätään jälleen ajassa taaksepäin Nellin lähtöpäivään:
Äiti tuli sisälle ja istui viereeni. Ei hänen tarvinnut sanoa mitään. Tiesin kyllä mitä oli tapahtunut. Siinä sitten halasimme toisiamme ja itkimme.
Skidi oli aivan ymmällään omalla söpöntyhmällä tavallaan, mutta Hippu kyllä tajusi, että iso kaveri on nyt poissa. Siitäkin tuli apea. Ei yhtä jyrkällä tavalla kuin Nellistä aikoinaan, mutta se "nukkui" enemmän kuin yleensä ja oli muutenkin... Vaisumpi.
Siitä pikkuhiljaa kokosimme itsemme ja aloin taas kouluttamaan Hippua ja Skidiä. Kaikki muuttui kovin rajusti, mutta pian jokainen oli kuin Nelliä ei koskaan olisi ollutkaan. Kyllä kaikki Hänet muistivat, mutta aihe oli niin kovin arka, ettei siitä haluttu puhua.
Minä omaan tapaani itkin ilataisin ja mietin että nyt Nelli saa taas kirmailla Katin kanssa siellä pilviniityillä ja olla taas nuori ja onnellinen.
Tuosta eteenpäin olen aina kun Skidi on ollut vähänkää vaisu tai erilainen, tehnyt asiasta kamalan shown. Enhän minä nimittäin halua luopua Skidistä. Ainakaan vielä, mutta kyllä sekin päivä joskus tulee ja silloin taas alkaa tuo koko sururumba alusta. Onneksi se ei ole nyt ajankohtaista.
En ole unohtanut yhtäkään noista rakkaista, mutta yritän pikkuhiljaa päästä yli asioista joita ei voi muuttaa. Olisin ehkä halunnut hyvästellä ystäväiseni paremmin, mutta koskaan ei vain voi tietää milloin on jonkun aika lähteä.
Miksi takerrun menneeseen kiinni?
Miksi en pysty jatkamaan?
Miten saan kyyneleet ja surun loppumaan?
Miten voi jatkaa jos ei halua unohtaa, mutta kauneimmatkin muistot satuttaa?
Miksei hyvästellä saa?
Kaikki kaunis liian nopeasti katoaa...
(c) Alisa
Loppuun vielä tää Mc Manen Katse tähtiin:
Anteeksi jos häiritsen mutta oli pakko kirjoittaa
On liian kauan mennyt jotta uskaltaisin soittaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Minulla ei mene hyvin kiitos kysymästä
Liian kauan olen ollut erossa ystävästä
Joka aina kuunteli ei lakannut ymmärtämästä
Aina löysi valoisat puolet asiasta pimeästä
Sinua muistelen luon katseeni tähtiin
Tuhatmäärin me niitä sinä yönä nähtiin
Olisipa ollut aikaa lisää sitä vain hetki
Yhdessä olo kuin taikaa kaiken kruunas se retki
Vain me kaksi tähdet ja kuu
Oli maailmasta suljettu pois kaikki muu
Muistatko mua enää muistatko retken?
Niinhän se on hyvä kestää vain hetken
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Mä olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
En tuu unohtaansuudelmaa taivaan alla
Se on poltettu mieleeni hehkuvalla raudalla
Olisitpa täällä, mitään muuta toivo en
Mutta toivo on nyt mennyttä kuulin uutisen
Poislähdöstäs mulle kertoi veljesi
Viides kerros ja kova karu maa vei henkesi
Kurkottavan ikkunasta sinut nähtiin
Kuin olisit halunnut maailman kurkottaa tähtiin
Kasvosi piirtyy joka yö taivaalle
Susta ei kukaan yhtä paljon haikaile
Se oli silloin ei enää
Olet poissa et täällä tänään
Olet paikassa mistä muut tiedä ei
Olet siellä minne Jumala sinut vei
Jossain kaukan täältä
Jossain kaukana heikolta jäältä
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Miks piti pois mennä kauas nyt jo sunkin
En pystynyt ajattelee enempää tahdon kauas niin
Kirjoitan tätä vaikkei ole syytä hyvää
Ehkä tuska lievittää mun haavaa syvää
Koko elämäs sä vietit aina meidän mukana
Chillaamas koulussa ihan kaikkialla
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Ei pysty olla frenditkin on pelkkää nollaa
Sun rinnallas, mulla alkaa sekoon polla
Aina rullattiin joka mestas yhes pienenä
Vielä vähän aikaa sittenkin mut ei enää
Et enää tuu takas et tuu rukoilusta herään
Ei edes mikään ihme sua saa tänne enää elään
Tahdon sut takas vaik menettäsin oman elämäni
Sillä ilman sua mun ystäväni en tunne eläväni
Mun rakkain ystävä sut mä menetin
Ja mä tiedän ettet ikinä sä tule takaisin
Vaikka kuinka mä sitä toivoisin
Kelaisin taaksepäin aikaa jos vaan voisin
Sut käsivarsillani takas maan päälle toisin
Ottaisin sut syliini mielin iloisin
Mut sun kauniit kasvosi mun muistoihin vaan jää
En unohda sua koskaan turhaa edes yrittää
Kaikki kauniit muistot silmieni ohitse vaan kiitää
Elämäni enkeli nyt taivaan sines liitää
Aika nenä eestä mun ohitseni siintää
Miten ikinä voinkaan sua kaikesta kiittää
Harmi että sait olla tääl nii vähän aikaa
Sua ikuisesti tuun mä aina kaipaan
Taivaan kirkkaat tähdet susta aina muistuttaa
Nyt mä odotan vaan yötä joka mut uneen vaivuttaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Toivottavsti tämä nyt ei ollut liian masispostaus:-).
Jei 2000 katselijan raja on täynnä ja aika tehdä tämä niin odotettu, mutta toisaalta niin raskas postaus...
Eli eläimet jotka ovat muuttaneet minua.
Tässä tämä siis kokonaisinaisuudessaan:
Mistä aloittaisin...
Noh. aloitetaan vaikkapa siitä että minä siis pienenä olin hoidossa (kuten varmaan aika monet lapset) ja hoitopaikassani oli tällöin (muistaakseni) 2 koiraa. Bordercollie Metku, collie Likka ja silloin tällöin käymässä muitakin koiria (mm. shetlanninlammaskoira Sissi?)
Mutta joo siis. Koirista Likka oli jo melko vanha joten se piti lopettaa. Kotona taas samoihin aikoihin (n. muutama päivä väliä) Viiru hotkaisi taas jotain (salaa) pöydältä, ja sitten sille tuli vatsalaukunkiertymä, jonka takia se piti lopettaa. Kaikki itkivät. Kaikki muut paitsi minä. Olin silloin niin pieni ja ajattelin vain: 'No Likkakin kuoli juuri, joten tämähän on aivan normaalia, miksi kaikki itkevät?'... No myöhemmin minäkin sitten tajusin että ei Viiru (tai Likkakaan) enää oikeasti palaa ja itkin sitten yksin.
Olen nimittäin aina ollut sellainen luonne, etten mielelläni näytä tunteitani, vaan patoan ne sisälleni ja puran ne sitten varovasti hiljaa itsekseni illalla pihalle.
Niin minä tein Viirunkin tapauksen kanssa (ja Likan).
No, voitte varmaan kuvitella että pienen tytön on melko raskasta kantaa kahden rakkaan eläimen poismenoa yksin, joten aloin hieroa tuttavuutta perheen hunsvotin, Katin kanssa.
Itseasiassa Kati ja Pablo ovat hyvin pitkälti samanlaisia, Kati oli kuitenkin narttu ja ehkä hituisen pienempi sekä rauhallisempi kun tuo Pablo.
Mutta siis kuitenkin. Ystävystyin askel askeleelta, päivä päivältä Katin kanssa enemmän. Olin aika yksinäinen ns. "vapa-ajalla", joten Kati oli silloin "ainut" ystäväni. Eräänä päivänä sitten "ostin" Katin vanhemmiltani ruotsin kruunulla.
Vuodet vierevivät ja koimme Katin kanssa yhtä sun toista. Mm. eräänä talvipäivänä kytkin katin pulkan eteen ja pyysin äidin kutsumaan sitä luokseen ja niin sain pienen rekiajelun :')...
Koulutkin alkoi ja itseasiassa silloinen uskonnonopemme sanoi johonkin asiaan liittyen, että jos koira puree ihmistä, se pitää heti lopettaa...
Sinä päivänä, kotiin päästyäni menin Katin kanssa ulos harjoittelemaan istu-käskyä. Opetus oli melko hidasta, koska a. en minä mikään superkouluttaja ollut silloin(kaan) ja b. Katilla oli jo huono näkö ja kuulo. No palkkana oli nakki (siis kokonainen nakki ihan ain) ja pieni höntti Katiseni sekoitti tuon herkun sormeeni ja puraisikin minua vahongossa sormeen. Opettajan sanat muistuivat heti mieleeni (en tiennyt että ope tarkoitti vihaisia koiria, jotka purevat tahallaan pelkonsa takia ihmisiä) ja menin varovasti Katin kanssa siälle. Eteisestä juoksin suoraan vessaan hoitamaan haavaa ja piilottelin sitä vanhemmilta jotteivat he lopettaisi rakasta Ystävää.
Niin olin pieni ja tyhmä: 'I...
No, jossain vaiheessa äiti sitten hankki kuin hankkikin Katille koirakaverin!
Skotlanninhirvikoiraneiti Nelli muutti siis taloomme. Nelli oli aluksi hyvin epävarma lapsia kohtaan, koska entisessa kodissaan Joku lapsi oli hakannut ja repinyt sitä niin kovasti:-(. Noh, minäpä sitten äidin opastuksella opetin Nelliä kiltimmäksi.
Vanhasta Katista ja nuoresta Nellistä tuli erittäin hyvät ystävykset ja minä kauhun ja onnen sekaisin tuntein, itku kurkussa katselin aina niiden painia.
Ehkä vuoden, tai kaksikin jatkui tämä autuus kunnes eräänä päivänä, kun tulin koulusta vanhemmat pamauttivat uutisen, muista yhä elävästi vanhemopien sanat; 'Alisa, meillä olisi vähän huonoja uutisia...', 'Kati lopetettiin tänään'...
Muistin myös omat reaktioni; 'Ei... Ei voi olla totta...' Juoksin kyyneleet silmissä huoneeseeni sängylleni ja itkin... Vain itkin... Pian äiti tuli huoneeseeni ja kysyi; 'Haluaisitko nähdä Katin vielä kerran?' Minä vastasin; 'Ei... Itkisin vain lisää'... Silloin se tuntuikin hyvältä ajatukselta, mutta jälkeenpäin se kaduttaa... Olin heikko... En hyvästellyt Ystävääni:'(... Onneksi meillä oli tuolloin ihana luokanopettaja, joka ymmärsi suruni ja lohdutti minua. Ja olihan minulla Janette, Jansku kiitos, oikeesti että jaksoit minua<3.
(välikommentti: Voi ei! Luulin että olen saanut jo käsiteltyä tuonkin, mutta arvatkaapa kuka täällä itkee?!)
No, jälkeenpäin sitten loin kirjoittamaan Katin muistolle-kirjaa, tässä otteita sieltä:
"Katin jäi sydämeeni ihanana koirana. Hän lähti luoltamme suunnille vuonna 2007 ja tämä kirja on Katin muistolle!"
Sitten siellä oli "Katin kuva" ja sitten Kati "sanoo": "En lähde koskaan sydämestäsi, mutta todellisuudessa et nähdä mua voi enää. Minä en unohda sinua koskaan, yritä sinäkin minut aina muistaa"
Runo:
"Kati
Koira rakas oli
Kati
Tyhmänä koirana muistaa sen moni
Kati
Mun sydämeeni jäit
Kati
Sä liian aikaisin tiesi pään näit
Kati
On kaikki hyvät ja huonot muistot mielessäin
kati
sä ajasta ikuisuuteen jäit
Kati
Tulisitko takas, jos tietäisit kuinka paljon oot mulle rakas" Ja lopussa (c), hih:').
Kirjoitin myös pari päivää Katille "kirjeitä"...(lol...)
No, pikku hiljaa pääsin Katin tapauksen yli, , oke en ihan kokonaan, jumputin kaikki päivät kotona Mc Manen Katse tähtiin ja itkin hiljaa...
Romahdin siis totaalisesti (n. 7-8w) pikkuhiljaa rakentui kuitenkin taas elämä:-)...
Niin, mutta nyt palataan takaisin Katin lopetuspäivään. Siis joo, minä romahdin, mutta myös Nellistä tuli apea. Se ei syönyt melekin lainkaan hetkeen jne.
Jossain vaiheessa itseasiassa Nelli sai pentujakin<3. Nelli hoiti pentujaan entisessa kodissaan ja siellä kavimmekin siskon ja vanhempien kanssa näitä pikkuisia hoitamssa ja katsomassa. Pentueen 11 kakarasta 2 piti lopettaa, syynä liian hento turkki (toisella ei ollut turkkia, toisella se oli hyvin ohut). No loput pennut kasvoivat reippaiksi skoteiksi ja pääsivät uusiin koteihinsa<3. Nelli oli taas oma itsensä ja saapuikin Hippu taloomme!
Pian pieni musta piikkipossu valloitti kaikkien sydämet. Itseasiassa tällöin ihastuin chihuahuahoinkin (en osaa kirjottaa), sillä sama henkilö jolta Hippu ostettiin kasvatti myös ("päärotuna") chihuja. No eleltiin sitten pari kolme vuotta tuolla tavoin kahden koiran kanssa ja sitten tuossa noin v.2010 taloomme saapuikin pikkuinen Pablo-pentu. Pikkuinen rauhallinen (köh, köh...) Pablopoika tustustui pikkuhiljaa Nelli-mummuun (Nelli-mummu ei tykännyt yhtään) ja pikku-Hippuun. Hipun mielestä oli hauskaa saada samankokoinen leikkikaveri, mutta kuinka ollakaan Pablo kasvoikin isoksi ja Hipulle tuli iso ongelma ( sama kävi Öykyn kanssa, Hippu etkö koskaan opi :'D). Sisko lähtikin sitten kesällä (2010) Savonlinnaan ja samaisena kesänä minäkin sain koiran! Oman-pikku-hani-pallopää-Skidin<3.
Nellin mielestä oli hyvinkin huvittavaa saada taas pikkukaveri taloon, mutta Skidi oli isosta kamusta hieman eri mieltä.
No sisko palasi reissulta ja Hippu tustustui Skidiin. Pablokin olisi halunnut ystävystyä pikkuisen chihutytön kanssa, mutta Skidi ei hyväksynyt jättimäistä Poikaa kaveripiiriinsä.
(Skidin välikommentti: "Olihan siinä toisessakin jättiläisessä jo tarpeeksi kestämistä...")
Siinä sitten rauhallisuudessa eleltiin muutama vuosi, sisko sai kolmannen koiransa Öykkärin ja muutti Pablo ja Öykkis mukanaan pois kotoa ja saimme rauhan.
Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt edespuolta vuotta, kun Nelli marraskuun lopussa (2012) sai kohtutulsehduksen. Sitä lääkkittiin ja hetken aikaa oli toivon pilkahduskin näköpiirissä, kunnes Nellin kunto romahti. Se hädin tuskin pysyi seisaalla, vesi, saati sitten ruoka ei maittanut ja äiti sanoi kyyneleet silmissä: "Ei me enään näin vanhaa koiraa voida leikkauspöydälle laittaa... Nelli ei taida nähdä enää tätä joulua..."...
Äiti ja isä pesivät Nellin, laittoivat sen oikein kunnolla kuntoon viimeistä matkaa varten ja taluttivat sen ulos.
Viimeisinä iltoina minä onneksi olin Nellin vierellä äidin kanssa. Me rapsuttelimme sitä ja minä itkin joka ilta itseni uneen.
Nellin lähtöpäivä (12.12.-12) kuitenkin tuli liian nopeasti ja sipaisin koiran kaulaa viimeisen kerran.
Lähetin muutamalla kaverille viestin, että Nelli on nyt päässyt tuskistaan ja itkin...
Seuraavana koulupäivänä ajattelin että nyt en itke, olen kyllä päässyt siitä yli jne., mutta kun saavuin koulunpihaan ja näin Petran, kaikki ihanat lenkkimuistot palasivat mieleen ja kyyneleet putoilivat poskille...
Kiitos taas ihanat ystäväiseni, kun lohdutitte minua<3.
Niin. Ilman kavereita tämä raskas matka olisi ollut raskaampi, mutta kuitenkin siitäkin selvittiin elossa.
Nyt hypätään jälleen ajassa taaksepäin Nellin lähtöpäivään:
Äiti tuli sisälle ja istui viereeni. Ei hänen tarvinnut sanoa mitään. Tiesin kyllä mitä oli tapahtunut. Siinä sitten halasimme toisiamme ja itkimme.
Skidi oli aivan ymmällään omalla söpöntyhmällä tavallaan, mutta Hippu kyllä tajusi, että iso kaveri on nyt poissa. Siitäkin tuli apea. Ei yhtä jyrkällä tavalla kuin Nellistä aikoinaan, mutta se "nukkui" enemmän kuin yleensä ja oli muutenkin... Vaisumpi.
Siitä pikkuhiljaa kokosimme itsemme ja aloin taas kouluttamaan Hippua ja Skidiä. Kaikki muuttui kovin rajusti, mutta pian jokainen oli kuin Nelliä ei koskaan olisi ollutkaan. Kyllä kaikki Hänet muistivat, mutta aihe oli niin kovin arka, ettei siitä haluttu puhua.
Minä omaan tapaani itkin ilataisin ja mietin että nyt Nelli saa taas kirmailla Katin kanssa siellä pilviniityillä ja olla taas nuori ja onnellinen.
Tuosta eteenpäin olen aina kun Skidi on ollut vähänkää vaisu tai erilainen, tehnyt asiasta kamalan shown. Enhän minä nimittäin halua luopua Skidistä. Ainakaan vielä, mutta kyllä sekin päivä joskus tulee ja silloin taas alkaa tuo koko sururumba alusta. Onneksi se ei ole nyt ajankohtaista.
En ole unohtanut yhtäkään noista rakkaista, mutta yritän pikkuhiljaa päästä yli asioista joita ei voi muuttaa. Olisin ehkä halunnut hyvästellä ystäväiseni paremmin, mutta koskaan ei vain voi tietää milloin on jonkun aika lähteä.
Miksi takerrun menneeseen kiinni?
Miksi en pysty jatkamaan?
Miten saan kyyneleet ja surun loppumaan?
Miten voi jatkaa jos ei halua unohtaa, mutta kauneimmatkin muistot satuttaa?
Miksei hyvästellä saa?
Kaikki kaunis liian nopeasti katoaa...
(c) Alisa
Loppuun vielä tää Mc Manen Katse tähtiin:
Anteeksi jos häiritsen mutta oli pakko kirjoittaa
On liian kauan mennyt jotta uskaltaisin soittaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Minulla ei mene hyvin kiitos kysymästä
Liian kauan olen ollut erossa ystävästä
Joka aina kuunteli ei lakannut ymmärtämästä
Aina löysi valoisat puolet asiasta pimeästä
Sinua muistelen luon katseeni tähtiin
Tuhatmäärin me niitä sinä yönä nähtiin
Olisipa ollut aikaa lisää sitä vain hetki
Yhdessä olo kuin taikaa kaiken kruunas se retki
Vain me kaksi tähdet ja kuu
Oli maailmasta suljettu pois kaikki muu
Muistatko mua enää muistatko retken?
Niinhän se on hyvä kestää vain hetken
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Mä olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
En tuu unohtaan
Se on poltettu mieleeni hehkuvalla raudalla
Olisitpa täällä, mitään muuta toivo en
Mutta toivo on nyt mennyttä kuulin uutisen
Poislähdöstäs mulle kertoi veljesi
Viides kerros ja kova karu maa vei henkesi
Kurkottavan ikkunasta sinut nähtiin
Kuin olisit halunnut maailman kurkottaa tähtiin
Kasvosi piirtyy joka yö taivaalle
Susta ei kukaan yhtä paljon haikaile
Se oli silloin ei enää
Olet poissa et täällä tänään
Olet paikassa mistä muut tiedä ei
Olet siellä minne Jumala sinut vei
Jossain kaukan täältä
Jossain kaukana heikolta jäältä
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Miks piti pois mennä kauas nyt jo sunkin
En pystynyt ajattelee enempää tahdon kauas niin
Kirjoitan tätä vaikkei ole syytä hyvää
Ehkä tuska lievittää mun haavaa syvää
Koko elämäs sä vietit aina meidän mukana
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Sun rinnallas, mulla alkaa sekoon polla
Aina rullattiin joka mestas yhes pienenä
Vielä vähän aikaa sittenkin mut ei enää
Et enää tuu takas et tuu rukoilusta herään
Ei edes mikään ihme sua saa tänne enää elään
Tahdon sut takas vaik menettäsin oman elämäni
Sillä ilman sua mun ystäväni en tunne eläväni
Mun rakkain ystävä sut mä menetin
Ja mä tiedän ettet ikinä sä tule takaisin
Vaikka kuinka mä sitä toivoisin
Kelaisin taaksepäin aikaa jos vaan voisin
Sut käsivarsillani takas maan päälle toisin
Ottaisin sut syliini mielin iloisin
Mut sun kauniit kasvosi mun muistoihin vaan jää
En unohda sua koskaan turhaa edes yrittää
Kaikki kauniit muistot silmieni ohitse vaan kiitää
Elämäni enkeli nyt taivaan sines liitää
Aika nenä eestä mun ohitseni siintää
Miten ikinä voinkaan sua kaikesta kiittää
Harmi että sait olla tääl nii vähän aikaa
Sua ikuisesti tuun mä aina kaipaan
Taivaan kirkkaat tähdet susta aina muistuttaa
Nyt mä odotan vaan yötä joka mut uneen vaivuttaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Toivottavsti tämä nyt ei ollut liian masispostaus:-).
Puolikunotisena EI kannata mennä kouluun...
...tulee nimittäin kipeämmäksi.
Tälläisen johopäätelmän minä tein. En ole vielä mitannut kuumetta (sitä tuskin on), mutta nenä tukossa, yskittää ja pääkin on kipeä.
Muutes eilen, postauksen tehtyäni minulta sitten lähtikin se ääni. Siis ei sattunut puhua tms. mutta ääntä ei vain tullut (vaikka kuinka yritin huutaa:-D)...
Mutta tänään sitten aamulla oli ihan melkoisen hyvä olo jo, sellainen; ei tämä nyt tästä mihinkään muutu, kuumettakaan ei ole joten lähdetään kouluun!
Mutta kun sitten varttia vaille kolme koulu loppui ja äippä tuli hakemaan (siis sen takia että olin puolikuntoisena koulussa, en minä yleensä kyytiä n. kilsan matkalle saa:-D) niin oli aivan kamalan huono olo ja yskitti koko ajan...
Noo tässä nyt lepäilin ja sitten äskettäin heräsin kurjuuden pohjalta ja aloin maistelemaan teetä ja tekemään läksyjä. Tee oli muuten hyvää ja muutenkin on tosi rentoutunut olo kun olen saanut vain levätä, lukuunottamatta siis noita läksyjä;-).
Tässä minun "resepti" flunssan hoitoon (jos ei muuta niin tulee ainakin hyvä mieli):
Toivottavasti muilla on parempi olo, vaikka tätä syysflunssaa nyt onkin liikkeellä.
Ja jos joku on kipsu, niin parantumisii<3.
Tälläisen johopäätelmän minä tein. En ole vielä mitannut kuumetta (sitä tuskin on), mutta nenä tukossa, yskittää ja pääkin on kipeä.
Muutes eilen, postauksen tehtyäni minulta sitten lähtikin se ääni. Siis ei sattunut puhua tms. mutta ääntä ei vain tullut (vaikka kuinka yritin huutaa:-D)...
Mutta tänään sitten aamulla oli ihan melkoisen hyvä olo jo, sellainen; ei tämä nyt tästä mihinkään muutu, kuumettakaan ei ole joten lähdetään kouluun!
Mutta kun sitten varttia vaille kolme koulu loppui ja äippä tuli hakemaan (siis sen takia että olin puolikuntoisena koulussa, en minä yleensä kyytiä n. kilsan matkalle saa:-D) niin oli aivan kamalan huono olo ja yskitti koko ajan...
Noo tässä nyt lepäilin ja sitten äskettäin heräsin kurjuuden pohjalta ja aloin maistelemaan teetä ja tekemään läksyjä. Tee oli muuten hyvää ja muutenkin on tosi rentoutunut olo kun olen saanut vain levätä, lukuunottamatta siis noita läksyjä;-).
Tässä minun "resepti" flunssan hoitoon (jos ei muuta niin tulee ainakin hyvä mieli):
 |
| Herkkuja |
 |
| Ja kupillinen kuumaa teetä |
 |
| Tämä Liptonin Lemon tee on ihan sairaan hyvää, sairaalle hyvää:-D ja ihanan tuoksusta, mitä nyt pikkuisen sain haisteltua (okei, aika vahva tuoksu) |
Toivottavasti muilla on parempi olo, vaikka tätä syysflunssaa nyt onkin liikkeellä.
Ja jos joku on kipsu, niin parantumisii<3.
29.8.2013
Sekalaista höpinää...
Hei!
Ensimmäinen asia:En meinannut tulla tekemään lainkaan postausta, mutta ilokseni huomasin että sivunkatseluita on jo 1912! Jei! Hyvä Te!
Toinen asia: Taidan tulla kipeäksi... Kylmä, kurkku kipee (=en pysty nielemään mitään) ja pää täynnä räkää... Kuumetta ei kuitenkaan ole ja minun onnellani sitä ei edes tule ja joudun menemään ns. puolikuntoisena kouluun...
Kolmas asia: tuli taas noita hakusanoja tsekkailtua ja sinne oli tullut erittäin outo hakusana:
janskunkki
Joo. Haluan tietää mikä on janskunkki! Ja miten se liittyy yhtään blogiini?! Kertokaa, joku, pliis...
Neljäs asia: Öykky tuli taas kotiin, joudun huutamaan koko ajan siskolle ja koirille (=kohta en pysty nielemään mitään...).
Voi surkuus.. No onneksi pystyn lohduttautumaan mm näillä:
1. (simply the best!) Te ihanaiset täytätte kohta 2000 katselun rajan, kiitos<3
2. Murheeni ovat niinkin pieniä kuin kipeä kurkku ja ärsyttävät koirat
3. huomenna alkaa viikonloppu
Joten näillä ehkä selvitään vielä huominen koulupäivä<3
Niinjuu!!!
4. Mennään tod. näk. äipän kaa Viroon jokin viikonloppu (=syyslomalla?)
Mutta öitä ihanat ja katsotaan joskos huomenna voisi jo tehdä 2000-postauksen, innolla ja kauhun sekaisin tuntein odotan...
Ensimmäinen asia:En meinannut tulla tekemään lainkaan postausta, mutta ilokseni huomasin että sivunkatseluita on jo 1912! Jei! Hyvä Te!
Toinen asia: Taidan tulla kipeäksi... Kylmä, kurkku kipee (=en pysty nielemään mitään) ja pää täynnä räkää... Kuumetta ei kuitenkaan ole ja minun onnellani sitä ei edes tule ja joudun menemään ns. puolikuntoisena kouluun...
Kolmas asia: tuli taas noita hakusanoja tsekkailtua ja sinne oli tullut erittäin outo hakusana:
janskunkki
Joo. Haluan tietää mikä on janskunkki! Ja miten se liittyy yhtään blogiini?! Kertokaa, joku, pliis...
Neljäs asia: Öykky tuli taas kotiin, joudun huutamaan koko ajan siskolle ja koirille (=kohta en pysty nielemään mitään...).
Voi surkuus.. No onneksi pystyn lohduttautumaan mm näillä:
1. (simply the best!) Te ihanaiset täytätte kohta 2000 katselun rajan, kiitos<3
2. Murheeni ovat niinkin pieniä kuin kipeä kurkku ja ärsyttävät koirat
3. huomenna alkaa viikonloppu
Joten näillä ehkä selvitään vielä huominen koulupäivä<3
Niinjuu!!!
4. Mennään tod. näk. äipän kaa Viroon jokin viikonloppu (=syyslomalla?)
Mutta öitä ihanat ja katsotaan joskos huomenna voisi jo tehdä 2000-postauksen, innolla ja kauhun sekaisin tuntein odotan...
28.8.2013
Kaverin viereen on hyvä uinahtaa:-)
Hei!
Ekana pahoittelen laiskuuttani, en vain millään ole vieläkään saanut noita sivuja valmiiksi... Ehkä tällä viikolla..? Tai sitten ei... Toivossa on hyvä elää:-D!
Mutta juu... Viikko alkoikin mukavasti leipomisella, kotitaloudesta tuli nimittäin läksyksi tehdä teeleipä. Ohjeena toimi tälläinen:
Koulun jälkeen meninkin Petralle.!
Mutta joo, olkoon päivän sana sitten vaikka kaverit, toivottavasti kaikilla on kamuja edes yksi kappale ;-).
Ekana pahoittelen laiskuuttani, en vain millään ole vieläkään saanut noita sivuja valmiiksi... Ehkä tällä viikolla..? Tai sitten ei... Toivossa on hyvä elää:-D!
Mutta juu... Viikko alkoikin mukavasti leipomisella, kotitaloudesta tuli nimittäin läksyksi tehdä teeleipä. Ohjeena toimi tälläinen:
1dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 maustemitta suolaa
1 rkl öljyä
1 dl maitoa
(juustoa ja/tai porkkanaraastetta 1 dl tai oman maun mukaan)
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon maito, öljy ja (mahdolliset) raasteet. Sekoita.
Lusikoi taikina leivinpaperille ja taputtele sopivaksi.
Laita 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
Keitä tee ja nauti teeleivän kanssa.
(VINKKI: Teeleipä on parasta tuoreena)
 |
| Raaka |
 |
| Kypsä |
Jaja eilen meinäsin tulla tekemään postauksen, mutta en sitten tullutkaan, joten eilen ei sitten tapahtunut yhtään mitään.
Mutta tänään, aamulla ennen kouluun lähtöä törmäsin varsin ihastuttavaan näkyyn:
 |
| Pesonen |
 |
| +Hippu |
 |
| =Onnelliset kaverukset |
 |
| Kaverin viereen... |
 |
| ...on hyvä... |
 |
| ...uinahtaa:3. |
Koulun jälkeen meninkin Petralle.!
Mutta joo, olkoon päivän sana sitten vaikka kaverit, toivottavasti kaikilla on kamuja edes yksi kappale ;-).
26.8.2013
My day kuvina (25. elokuuta)
Eli tässä tämä nyt on! Arvostella saa. Tiedän tosin että kuvia on niukalti eri aiheista, mutta unohdin kuvaamisen aina hetkittäin, jonka seurauksena osat mukavista hetkistä jäi teidän osalta kokematta;-(.
mutta nauttikaa, jos pystytte:-)
 |
| Aamulla herättiin... |
...tai saattoihan siinä sittenkin vielä tovin torkahdella:-).
 |
| Koirat ulos... |
...ja kuppeihin ruuat valmiiksi.
 |
| Hippu oksenteli, minkä takia vain pieni ns. sääliannos. |
 |
| Mutta Skippo sai ruokaa (taas) melko runsaasti. Pitäisi kai pienentää pienen lihavan koiran annoksia(?). |
 |
| Myös Öykkäri kuului aamuuni, sisko nimittäin on Öykyn kanssa aina viikonloput "kotona" eli siis täällä, syy=lyhyempi työmatka (Petran piti pitää tyttöä kiinni, jotta saadaan edes yksi onnistunut kuva... Ei saatu, joten tässä tälläinen sitten). |
 |
| Myös kissat ovat aina aamuisin sisällä (Pesonen touhasi aivan hirvittävästi, joten tässä sitten vaihteeksi PK). |
 |
| Söpö nenu:-D |
 |
| Sitten menin koneelle. |
Sitten Petra lähti kotiin...
Olin siinä sitten koneella, syötiin, käytiin viemässä Petran bataatti (bataatin tarinan löydät täältä). |
| Aikani kuluksi muuten kuvailin tämän kulhon jonka äiti osti sieltä kirpparilta:-) |
 |
 |
| Ja tässä myös tämä siivilä, sihvilä mikälie. Hiano sekin:-D. |
 |
| Isi muuten korjasi tälläisen lampun, jonka pitikin tulla huoneeseeni. siellä se nyt sitten roikkuukin kaapin ovessa;-D! |
 |
| Ja valokin on kaunis:-). |
 |
| Päivän asu |
 |
| matka kuluu mukavasti mm. blogeja lueskellen. |
 |
| Skidi katseli maisemia ja nukkui |
 |
| Enimmäkseen nukkui |
 |
| Mikä ihmeen kivikasa-.-... |
 |
| Aika cool bussipysäkki:-D! |
24.8.2013
Kirppistelyä
Hei!
Eli oltiin tänään 7-8h Porissa/Ulvilassa kiertelemässä kirppareita (taas vaihteeksi) Petran ja äipän kanssa.
Reissulta mukaan tarttui mm. nämä:
Eli oltiin tänään 7-8h Porissa/Ulvilassa kiertelemässä kirppareita (taas vaihteeksi) Petran ja äipän kanssa.
Reissulta mukaan tarttui mm. nämä:
Marimekon muki (nimesin sen ukkoakka-mukiksi,tais maksaa sen 3.50€(?)):
Pentikin A-muki(4.50€, olisiko ollut(?)):
Ja tämä kermakko (olisko euron ollut(?)):
Hinnat voi olla miten sattuu, mutta yhteensä ne maksoi 9€ (kuitista lunttasin että joku maksoi 4.50€, joku 3.50€ ja joku euron)
(Petra valittaa koko ajan "miksi laitat nuo kuvat noin pieneksi?", mutta ne saa klikkaamalla siis isommaksi ;-D)
Ja sitten (kamerasta loppui juuri akku, kun meinasin kuvata ne) Penny ja seitsemän tassua Kieroa peliä!-kirja(2€), sekä eräs kulho ja pikkuinen siivilä (vihreällä varrella:-)). Tosin äiti maksoi kulhon ja siivilän, mutta silti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)