Nyt alan vähän jutustelemaan teille meidän koirien "treenauksesta" ja "koulutuksesta" jos niitä voi edes noilla nimikkeillä kutsua :D.
aloitetaan siitä, mistä kaikki alkaa, eli alusta. Äitihän on ollut pitkään koirapiireissä mukana, on kierrellyt näyttelyitä ja mennyt agilitya jo edesmenneiden koirien kanssa. Mainitaan nyt vaikka, että äiti on muistaakseni joskus jotain sanonut, että Kati pärjäsi näyttelyissä aika tosi hyvin. Seitsemisen vuotta sitten kun sisko sai ensimmäisen koiran (eli Hipun) alkoi hänkin kiinnostumaan koirapiireistä. Hipun kanssa hän kokeili muistaakseni tokoa, agilitya ja rallitokoa eli rally-tokoa.
^Hippu the tottis- & agikoira :D
Kuitenkin palveluskoirapuoli rupesi kiinnostamaan enemmän ja sitten sisko hankkikin Pablon ja myöhemmin Öykkärin. Mutta tuo palveluskoirajuttu ei liity minuun mitenkään, joten en nyt siitä puhu.
Pablo<3 |
Ja kotona tietysti koulutin innoissani jo puolisokealle ja -kuurolle koiralle temppuja. Nellikin kyllä tuli meille, mutta eihän se ollut kiva, kun se oli iso ja kömpelö hosuli eikä se halunnut tehdä temppuja niin kuin Maailmanparasnallekorvakati<3. Mutta kuten mainitsin, Kati oli jo tuolloin vanha ja sen oli aika jatkaa matkaa pilviniityille.
Minä sitten jäin tänne maan päälle Nellin kanssa ja mietin että mitäs nyt. Kyllä minä Nellillekin onnistuin muistaakseni istu, maahan ja tassu opettamaan, mutta ei nuo skotlanninhirvikoirat vinttikoirina niin kovin miellyttämisenhaluisia ole, joten ei siitä Nepan koulutuksesta mitään tullut :D!
Niin siis sisko sai Hipun ja rupesi sen kanssa kaikkea touhuamaan. Minulla sen sijaan katin lopetuksen jälkeen koulutusinto oli vähän laantunut, mutta haaveilin kuitenkin omasta koirasta, kun kateellisena katselin sivusta Annikan ja pienen Hipun välistä suhdetta.
No kyllähän minä Skidin sitten sainkin kun Annikalla oli menossa jo toinen koira, Pablo.
Voi kun Hän oli söpö penikka<3 |
Ja taas syttyi koulutusinto, tosin erittäin minimaallisesti.
Skidin toinen kesä meillä <3. Kyllä aika kuluu... Nythän on jo Skidin neljäs kesä meillä :-o! |
Niin varmaan... MÄ on Queen nyt! (huomatkaa nykyistä huomattavasti parempi vatsalinja!) |
Ei vitsi kui sulosii noi teijän koirat:333
VastaaPoistaKoirajengi omistajineen kiittää :-)!
Poista