Moikka!
Joulu se vaan lähenee ja koulukin loppuu pian, joten yhdeksännessä luukussa voisin puhella yleisesti kaikesta jouluisesta.
Meillä ei juuri koskaan ole glögiä, mutta nyt kun Petra sitä meille toi, niin arvatkaapa kahdesti kuka on litkinyt tuota kuumaa juomaa vähintään, ööö, päivittäin. Ja piparit, kuka niitä voisi vastustaa varsinkin kun on tarjolla myös edellä mainittua juomaa ;).
Sitten joululaulut. En ole aiempina vuosina oikein välittänyt niistä, mutta tänä vuonna haluan ihan oikeasti kuunnella, soittaa ja laulaa niitä. Laitoinpa yhtenä päivänä myös jonkin joululaulusoittolistan soimaan. Hups...
Sitten mennään vähän "ikävämpiin" aiheisiin eli joululahjaostoksiin ja joulusiivoukseen. Okei, minä tykkään ostaa joululahjoja, paketoida niitä ja antaa ihmisille, mutta kun olen asteen verran köyhempi ihminen, on joululahjojen osto kamlaa. Niin ja sitten jos sattuu sellaiseen aikaan liikenteeseen, että kaikki muutkin ovat päättäneet tulla ostoksille...
Ja entäs joulusiivous... Kuka pitää siivoamisesta, käsi ylös? En minä ainakaan... Tai no, joskus sattuu tulemaan sellainen siivousinto ja onhan se aina kiva katsoa työn jälkeä, mutta on se silti aina jotenkin ankeaa ruveta siivoamaan...
Siinä minun ajatuksiani muutamasta joulujutusta, omia mielipiteitä saa ja pitää kertoa :)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tänne kyssät ja kommentit.
Kaikki asialliset julkaistaan:-)!